lauantai 16. tammikuuta 2016

Chloe's-arvonta!

DSC05886 (kopio) DSC05891 (kopio) DSC05899 (kopio) DSC08960 Nimetön2

Uusi vuosi, uudet kujeet, uudet hiukset? Chloe`silta saaduilla klipseillä demostroidut ekat kuvat vakuuttaa aika hyvin. Paketissa on niin paljon karvaa, että jäi muutama klipsiosio laittamattakin ystävälleni, joka toimi kuvissa mallina. 
Mulla itsellänikin oli vielä kesällä käytössä kyseisen yrityksen hiukset piristeenä silloin tällöin, nykyään käytän vain tuuhennoksena, kun oma tukka on jo heidän maksimipituuksiaan pidempi.
 Multa on silloin tällöin kyselty millaista laatua pidennykset oli, kestikö lämpökäsittelyä, mites pesut? Vastaus, mulla ei oo koskaan ollut noin hyviä pidennyksiä. Tukka ei ollut sellaista hamppua ja liurua vaan kunnon karvaa. Kesti hyvin pesut myös hopeashampoon kera, sekä myös ainaiset kihartamiset. 
Ei voi kuin kehua. 
Nyt heiltä on tullut vielä kovin kätevä henkariratkaisu pidennysten säilyttämiseen. Mä nimittäin ainakin olin niitä lurjuksia että missä pidennykset otin pois, siihen ne vähän jäikin. Välillä sai olla etsimässä missä osiot luuraa ja lopulta löytyi sullottuna sukkalootaan...Hehe. 
Ja mikä parasta pahimmallekin laiskurille, joka haluaa pitkän tukan muttei jaksa joka aamu laittaa pidennyksiä, on tästä laatukarvasta tehty klipsien lisäksi myös sinettipidennyksetteippipidennykset sekä hiusnauhan!

Nyt jollakin mun lukijalla on mahdollisuus voittaa yllä olevista pidennysvaihtoehdoista itselleen omaksi kunnon tupee! Kerro oma pidennystoiveesi, sen sävy ja vielä, mihin tilaisuuteen, juhlaan taikka vaan arkeen pidennykset tulisi. Jätä myös sähköpostiosoitteesi niin saan arvonnan voittajan kiinni :)


Suoristan arvonnan keskiviikkona 20.1 klo 22.00!


jenny

83 kommenttia:

  1. Voi että, oonkin miettinyt pidennysten ostoa mutta rahatilanne ei anna myöden :( klipsit haluaisin, jos on sävyä 1b eli melkein musta (mustanruskea) ja 50cm :) tulisivat ainakin juhlakäyttöön synttäripäivänä ja kesällä, miksei arkenakin :) olisi kyllä ihan huippua voittaa! <3

    VastaaPoista
  2. Niin ja s.posti on heidi.koota@gmail.com, unohtui äskeisestä viestistä :D

    VastaaPoista
  3. Oivoi! Ois ihanat sellaiset #3 tummanruskeet clips-pidennykset! :)
    Vaihtelu virkistäää!
    unnahovilainen@gmail.com

    VastaaPoista
  4. https://chloes.fi/klipsipidennykset/blonde-star-613
    Eli klipsit sävyssä 613 ja koska kesätukkaa kaivataan :)on jo ikävä kunnon reuhkaa

    carita.kulmala@hotmail.com

    VastaaPoista
  5. #4 ja 50cm mittaset on tosi passelit! Ja mulla pidennykset tulis satunnaiseen käyttöön, ei joka päivä. Uimaopena oma tukka tykkää vähän kuivua ja olla väritön, joten pidennykset pelastaa kampauksen kun kampauksen kun pitää olla vähän edustavampi. Jos joku erillinen tilaisuus pitää sanoa niin omat läksiäiset minne tarvisin hyvät hiukset.
    Todella tarpeeseen siis tulisi laadukas lisätukka! :)

    marikamattus@gmail.com

    VastaaPoista
  6. Käytän tällä hetkellä clip-on pidennyksiä keikoilla ja kun haluan muhkeat glamour-kiharat ihan arjessakin. Teippipidennysten kannattaja olen kuitenkin enemmän ja sävynä #6 soft brown :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ja se s-posti oli kokko.niina@gmail.com

      Poista
  7. Oii, tää tuli niinku tilauksesta! Hiusnauha ois jees, koska mulla on jo klipsit, joten jos sais mikrorenkailla vähä pysyvämmän tupeen. ;) Väri sais olla #4, ainakin se mätsää täydellisesti Dreamhairin pidennyksissä. Pidennykset tulis niin arkeen ku juhlaan, koska menin leikkauttamaan pitkän tukkani A-linjaiseksi polkaksi niin, että edestä hiukset on pisimmillään 1-2 cm solisluun alapuolelle ja takaa hiukan lyhyemmät. Ja mua niin harmittaa!! Joten jospa onni potkis!

    kowalski1@luukku.com

    VastaaPoista
  8. Klipsipidennykset sävyssä p6/60 ois ihan täydelliset viikonloppurientoihin!

    miina.kakko@edu.mantyharju.fi

    VastaaPoista
  9. Haluaisin pidennykset mustan sävysenä :) ja ehdottomasti pitäisin pidennyksiä päivittäin tai ainakin jos vähänkin menen ihmisten ilmoille, sillä itellä on niin epäsymmetrinen lyhyt polkka/ylikasvanu poikatukka malli että hiukset auki ei voi kulkee ellei laita lisäkarvaa että näyttäs vähän ees tyttömäiseltä! :/ lyhyen tukan jouduin yli vuosi sitten leikkaamaan kiitos liian värjäilyn että tukka muuttu hampuks joka varisi lattialle... joten klipsit ois ihanat tuomaan sitä naisellisuutta siks kunnes oma tukka kasvaa taas nätiks :)!
    miia.reinikka@gmail.com

    VastaaPoista
  10. Haluaisin klipsit sävyssä "Scandinavian Blond Mix #p18/60. Käyttäisin pidennyksiä juhlissa, jotta sais omiin hiuksiin vähän lisää pituutta ja tuuheutta!����
    henunen@gmail.com

    VastaaPoista
  11. Klipsipidennys #3, ihan vaan että sais jotain piristystä tähän arkiseen tukkaan ja tehtyä kivoja kampauksia. :) annaykaroliina@gmail.com

    VastaaPoista
  12. Ihan mahtavaa! Musta tuntuu et ottaisin maksimimittaiset Ash Blondet. Käyttäisin näitä ehdottomasti tulevissa kevään ristiäisissä ja häissä sekä tietty omissa rippijuhlissani. Just leikkasin hiuksista senttejä pois ihan reippaalla kädellä joten entisistä pitkistä kutreista saa vain haaveilla! Näillähän se onnistuis tosi näppärästi päivinä jolloin lyhyt tukka harmittaa ;)

    VastaaPoista
  13. Itselläni on jo valmiiks pitkät hiukset joten tuuhennus olisi mukava lisä illanviettoihin ja miksei arkeenkin 😊 Mulla on aikaisemminkin ollu klipsipidennykset ja koin ne itselleni parhaiten sopivaksi kuin sai oman mielen mukaan laittaa ne päähän jos tarvitsi lisää volyymia. Sävyjä oli paljon ja veikkaan et #60 oli lähimpänä omaani.

    Katie_koivisto@hotmail.com

    VastaaPoista
  14. Hei! Haluaisin tumman ruskean sävyiset klipsipidennykset:) ja kaverini tuleviin kesähäihin ne haluaisin :)! Toivon että onni potkaisisi minua:) kävi huonosti edelliskerran kun voitin pidennyshiuslahjakortin.... Koko tukka meni rastoille ja tukka oli huonoa laatua...kaiken lisäksi mun tukkaan oli laitettu PIKALIIMAA?? Ja tästä reklamoin ja heti syyteltiin minua:(

    VastaaPoista
  15. Ainiin ylempään kommenttiin vielä sähköposti, julia.salli96@gmail.com 0409674885

    VastaaPoista
  16. Voi ihanaa!!! ne tulisi käyttöön kun olisi juhlia ja miksei joskus arkenakin. ruskeat ja kiharat haaveena. dcbarffi@gmail.com

    VastaaPoista
  17. En ole koskaan kokeillut minkäänlaisia pidennyksiä, vaikka ajatus on kutkuttanut jo tovin aikaa. Olen kuitenkin halunnut kasvattaa omia hiuksiani, ja olen luullut, että pidennykset vaurioittavat omaa tukkaa, mutta ilmeisesti se ei ole totta. Olisi kiva testata itse! Pidennykset tulisivat siis ihan arkikäyttöön silloin, kun haluan vähän näyttävyyttä tukkaani. Sävy #8 soft auburn vaikuttaa minulle täydelliseltä.

    jonnavi@uef.fi

    VastaaPoista
  18. Hei! :) Sulla on aivan ihana blogi ja tyyli ja nyt tuli vielä tää arvonta aivan täydelliseen aikaan!��
    Mun pidennystarpeeni on se että olen vaivalla ja kovalla huolenpidoilla saanut nykyiset teippipidennykseni kestämään 14 kuukautta, mutta nyt on pidennykset siinä kunnossa että näistä täytyy luopua..:( Vaikka huikean kauan sainkin pysymään hyvänä.
    Oma tukkani on ohut ja hankala, hiukset kasvavat toooodella hitaasti ja latva menee välittömästi huonoon kuntoon. Varsinkin kasvojani vierustavat hiusosiot eivät jostain syystä suostu kasvamaan, joten tukkani näyttää ilman pidennyksiä ihan siltä kuin kasvattaisin takatukkaa!!D': Olen sitä mieltä että vaikka pulitin nykyisistä kuolevista pidennyksistäni kovan summan silloin yli vuosi sitten, olivat ne paras kohde mihin ikinä olen rahani laittanut. Tällä hetkellä opiskelijabudjetti ei vaan anna periksi moiseen luksukseen.

    Toivoisin siis että onni olisi myötä tässä arvonnassa ja saisin kuontaloni taas kuntoon! Huono ohut tukkani alentaa itsetuntoani hirveästi ja hiuksethan ovat naisen kruunu, mun kruununi nyt vaan sattuu olevan tehty luonnostaan risuista..

    Eli uudet teippipidennykset tulisivat nyt tarpeeseen, itselläni on värjätty oranssi tukka joten en usko että oikeaa sävyä löytyy valikoimasta, mutta jokin vaalea pidennys minkä voisi värjätä oranssiksi olisi aivan täydellinen (uskoisin että vaikka sävy #27/613 toimisi).
    Pidennys tulisi siis pelastuksekseni jokaiseen arkipäivään, lupaisin pitää näistäkin yhtä hyvää huolta että kestäisivät vuoden päivät:)

    S-posti osoite on emilia-n@windowslive.com

    Kiitos sun loistavasta blogista ja kaikkea hyvää uuteen vuoteen, terveisin Emilia!:)

    VastaaPoista
  19. Vau ihana kilpailu!
    Mulla on just päässä ebaystä tilatut teipit, jotka eivät laadultaan ole kovin vakuuttavat... En oikein uskalla tilailla eri paikoista kokeilua varten, jos eivät olekaan hyvät. Jos nämä ovat hyvät, olisi siistiä saada tätä kautta kokeilla näitä teippejä ja jos pidän niistä, ostaa niitä jatkossakin! Eli hakusessa tosiaan on jotkut hyvät pidennykset.
    Teippejä oon käyttänyt jo 3 vuotta ja aina näitä samoja ebaysta ostettuja :D Ja tulen teippejä käyttämäänkin vielä varmasti ainakin vuosikymmenen koska rakastan paksua tukkaa! Helppohan sun on kun on täydelliset hiukset jo valmiiksi haha :D
    Eli toiveena on teippipidennys sävyssä #60 :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äääk unohdin sähköpostini laittaa!
      Eli elisa.seppala@laurea.fi :)

      Poista
  20. Haluaisin mustat klipsit ihan arkeen kuin juhkaankin :) nykyiset on jo niin elämää nähneet.. Annukka14@hotmail.com

    VastaaPoista
  21. Pidennys tulisi ihan vaan arkeen (onneks arkikin on joskus juhlaa). Saisi tämä täti-ikää lähestyvä naikkonen kokea kerran elämässään pitkähiuksisena olon! Pidennys saisi olla (tuhkan)vaalea, joskin tosin oma tällä hetkellä väritön tukkani täytyisi ensin pistää ruotuun värin suhteen :D Nyt pidän peukut ja varpaat pystyssä, että s-postiini: anu.pusa@edupori.fi nasahtaa tieto arvonnan voitosta!

    VastaaPoista
  22. Punainen sävy ja ihan arkikäyttöön :) myve@hotmail.com :)

    VastaaPoista
  23. Punainen sävy ja ihan arkikäyttöön :) myve@hotmail.com :)

    VastaaPoista
  24. Hiusnauha värissä 1b, ihan arkena käytettäväksi! :)
    tolvanen.saana@gmail.com

    VastaaPoista
  25. Ostin viime syksynä ensimmäisen kerran klipsipidennykset ja elämäni on ollut kuin juhlaa sen jälkeen. Olen aina omistanut hyvin hyvin ohuen luirutukan, joka ei kasva. Pidennykset toivat mahdollisuuden vaikka minkälaisiin kampauksiin. Ne kuitenkin alkavat olla jo elämää nähneet, niin olisi huippua jos voittaisin uudet :)
    Ottaisin 40cm Ashblonde #60 (https://chloes.fi/klipsipidennykset/ash-blonde-60)

    VastaaPoista
  26. Ihana arvonta! Itse haluaisin kyseisistä pidennyksistä klipsipidennykset sävyssä #4! Tarvitsisin pidennykset, koska oma hius on niin ohutta että varmasti pidennykset antaisi vähän lisää tuuheutta (-: heidi.peranikara@hotmail.com

    VastaaPoista
  27. Aivan huippu arvonta!https://chloes.fi/klipsipidennykset/ombre-blond-8-60 ehdottomasti nämä blond ombre sävyiset klipsipidennykset. Olen aina haaveillut pidemmistä hiuksista, mutta hiuslaatuni ei ole mikään paras pituuden kasvattamiseen. Pidennyksistä olen haaveillut, mutta aina jääneet hankkimatta korkean hinnan vuoksi. Pidennyksiä käyttäisin ehdottomasti arkena sekä juhlana, niistä saisi muotoilun avulla loihdittua upeita kampauksia.
    Elina, himsa@luukku.com

    VastaaPoista
  28. No tähän on kyllä pakko osallistua! Viime kesänä kävin leikkauttaas omat kutrini "long bobiksi" ja alun innostus lyhyistä hiuksista on vaihtunu suunnattomaan ikävään pitkiä hiuksia kohtaan :(
    Pidennys toiveena siis 50cm ja sävynä Black Night #1. Käyttäisin pidennyksiä etenkin kaikissa mahdollisissa juhlatilaisuuksissa, sillä pitkiä hiuksia on vaan niin paljo kivempi laittaa, tietysti arkikäytössä käyttäisin myös aina välillä :)

    Sähköposti: jarvensivu.henna@hotmail.com

    ps. sun blogis on huikea! <3

    VastaaPoista
  29. Oi,teipit kiinnostaisi,värinä musta! Ne tulisivat käyttöön syksyllä häämöttäviin fitnesskisoihin ;)!
    oona.tuomainen@gmail.com

    VastaaPoista
  30. Oma pidennystoive hiusnauha, Ash blonde 60. :) Hiukset tulisivat tulevalle kesälle, koska edelliset pidennykset ovat jo aikaansa nähneet. Mitäpä kesä olisi ilman pitkiä vaaleita hiuksia! mm4ria@hotmail.com

    VastaaPoista
  31. Kiva postaus itselle hieman vieraammasta aiheesta! :)
    Olisi kiva kokeilla itsekin tuollaista klipsipidennystä, sävyssä Ombre Chestnut. Tähän ikään asti menty omalla aika ohkaisella tukalla ja olisi huippua saada iltamenoihin ja viikonloppuihin vähän erilaista lookkia.
    camilla.aaltonen(at)gmail.com

    VastaaPoista
  32. Haluaisin 50-60cm klipsipidennykset, sävyssä Scandinavian blond mix. Tulisi ihan arkiseen käyttöön ja olisivat juuri nyt hyvin ajankohtaiset, kun olen ajatellut vaihtaa nyt keväällä ensimmäistä kertaa yli kolmeen vuoteen vihdoinkin hiusväriä vaaleampaan suuntaan! :-)
    xena4@suomi24.fi

    VastaaPoista
  33. Klipsi pidennykset sävyssä purple brown ja juhlaan tulisivat aina kun tarvitsee oikein hienoja kampauksia saada aikaan :)

    viivi.korpela@hotmail.com

    VastaaPoista
  34. Klipsit on ollut ennenkin ja oon himotellut niiden hankkimista uudestaankin :) Värivalinta olisi Juicy Chocolate #3 ja luultavasti niitä tulisi käytettyä niin arjessa kuin juhlassakin!

    dmk.meliss @ gmail.com

    VastaaPoista
  35. Klipsipidennykset ois mun valinta, värinä Ombre Blond #8/60! Mulla tulisi ihan arkikäyttöön lähinnä, lisäpituutta ja -paksuutta omaan tukkaan :)

    hennakka@hotmail.com

    VastaaPoista
  36. Haluaisin klipsipidennykset sävyssä #60 Ash blonde. Mulla ois tulossa helmikuussa vanhojen tanssit ja ois tosi kiva saada vähän pidempää tukkaa ja kivempaa kampausta noiden pidennysten avulla! :-)

    s.posti heidichristaa@gmail.com

    VastaaPoista
  37. Teippejä haluaisin kokeilla! ja sävynä 1b. Ja tietenkin jokapäiväisessä arjessa olisivat mukana :)
    nonnuli@live.fi

    VastaaPoista
  38. Hei kiva arvonta ja nätit hiukset tuli sulle! Haluaisin testata teippipidennyksiä sävyssä ash blonde #60. Pidennykset tulis arki käyttöön, kun omat hiukseni ei vaan millään kasva pitkiksi ja aiheuttavat pään vaivaa aamulla kun tuntuu ettei ne näytä kirveelläkään hyvältä ja pidempään tukkaan saa niin kauniita kampauksia!<3

    sposti: hillamari.pesonen@gmail.com

    VastaaPoista
  39. Klipsit ja sävy 6! Arkikäyttöön tuomaan paksuutta ja juhlalookiin kiharoiden tekoon :)

    emiliakoikkalainen1@hotmail.com

    VastaaPoista
  40. Haluaisin kokeilla klipsipidennyksiä sävyssä Soft Auburn #8 ja pisimmällä mahdollisella pituudella. En ole ikinä käyttäny hiustenpidennyksiä, sillä hiukseni ovat jo nyt tarpeeksi pitkät, mutta silti joskus kaipaan tuuheutta tehdessäni esim. lettikampauksia.
    ella.orpana(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  41. Uusi vuosi uudet hiukset? Tunnistin itseni heti tästä lauseesta. Olen pitkään käyttänyt clipsejä mutta tätä merkkiä en ole vielä kerennyt kokeilla. Joten riemusta kiljuen olen mukana arvonnassa :) jos voitan niin valitsisin sävyn #60 klipseistä. Tykkään käyttää ihan arjessa ja juhlassa lisätukkaa. Lisäksi kampaaja käynti on parin päivän päästä joten uudet oikean sävyiset klipsit on enemmän kuin tervetullutta :)

    jk90@windowslive.com

    VastaaPoista
  42. Miulla olis käyttöä klipsipidennyksille, sävyssä #613, oma hius kunneintahdo millään kasvaa niin on pidennyksiin turvauduttava :) Jessika.sallinen@gmail.com

    VastaaPoista
  43. Klipsipidennykset sävyssä #4! Ehdottomasti tulee jokapäiväiseen arkikäyttöön, sillä oman tukan mentyä niin huonoon kuntoon oli pakko leikata melkein 20 cm tukkaa pois ja nyt ikävä pitkää tukkaa :(

    VastaaPoista
  44. Siitä onkin monta vuotta kun olen viimeeksi pidennyksiä käyttänyt. Kaipaan kuitenkin aika ajoin klipsipidennyksiä esimerkiksi juhliin ja muihin illanviettoihin, omat hiukset kun eivät tunnu kasvavan kuin vähän yli olkapäiden! :/ Olisikin kivaa välillä piristää ilmettä vähän pidemmillä hiuksilla! :) Oma sävyni olisi varmaan #20 :)
    noorahaapiainen@gmail.com

    VastaaPoista
  45. Nämä olisi juuri täydellisen sävyiset klipsit mulle: https://chloes.fi/summer-blonde-mix-p24-60. Ja käyttäisin sekä arkena, että juhlassa :)
    ameliarose211@gmail.com

    VastaaPoista
  46. Klipsipidennykset olisi parhaat! Sävynä #613 Blonde Star.
    Tulisi melkein jokapäiväiseen käyttöön, töihin sekä jos viikonloppuna on jotain menoa! Minulla ja parhaalla kaverillani on synttärit muutaman viikon päästä, jolloin pidämme yhteissynttärit, niin sinne olisi myös mukava saada pitkät ja tuuheat hiukset :)

    sposti: charlottebuijs@gmail.com

    VastaaPoista
  47. https://chloes.fi/klipsipidennykset/blonde-star-613

    Nämä haluaisin! Olisi kivaa kun kerrankin päässä olisi oikeasti tukka, eikä vain tämä hiirenhäntä, josta olen saanut "nauttia" jo 20 vuoden ajan...:D

    essiwellenius@hotmail.com

    VastaaPoista
  48. Muutamia vuosia sitten käytin klipsipidennyksiä päivittäin koska yksinkertaisesti rakastan pitkää tukkaa ja tuntuu ettei oma tukka kasva ikinä niin pitkäksi kuin haluaisin. :( Tällä hetkellä budjetti ei vaan anna myöten pidennyksien ostamiselle joten olisi ihan huippua voittaa sellaiset! Klipsipidennykset sävyssä #60 ja pituudessa 50cm olisi ihan passelit :)
    hennaa568@hotmail.com

    VastaaPoista
  49. Moikka!
    nyt on kyllä pakko osallistua, Toiveena olisi klipsipidennykset sävy #60 Ash Blonde. Kuukauden päästä olisi vanhojentanssit johon oli tarkoituksena tilata pidennykset näyttävän kampauksen saamiseksi, mutta suolaiset hinnat mietityttää... Loistava mahdollisuus tässä! Myös sävy vaikuttaa loistavalta, todella vaikea löytää tarpeeksi kylmän sävysiä pidennyksiä;)

    nuppu.elina@hotmail.com

    VastaaPoista
  50. Klipsipidennykset sävyssä #33 Auburn energy, klipsit vaan on niin kätevät! Käyttäisin ihan arkipäivinä kun jaksaa panostaa vähän enemmän ja viikonloppuisin myös. Poikaystävä tykkäsi kuvista jossa mulla on ollut joskus pidennykset niin tää arvonta tuli tosi hyvään saumaan :D lisäksi oma tukka on aikalailla kärsinyt vaalennuksien myötä niin sais klipselläkin sitä toivottua tuuheutta lisää :)
    s.posti: annakleemola@luukku.com

    VastaaPoista
  51. Oon mennyt jo kolmisen vuotta samoilla pidennyksillä jotka alkaa olla aika 'harvassa' kunnossa joten uudet kelpaisi kyllä, niin arkeen kuin juhlaankin!

    (klipsipidennykset sävyssä Black Night #1)

    kukkane_@hotmail.com

    VastaaPoista
  52. Sun tukka ainakin näyttää upealta noilla pidennyksillä!
    Itse ei arkisin tule pidennyksiä käytettyä, mutta juhliin ja erityisempiin tilanteisiin pidennyksillä saa tosi paksut ja tuuheat hiukset, ja kampauksista tulee tosi näyttävät.

    Itse ottaisin klipsipidennykset sävyssä scandinavian blond mix #p18/60!
    Mulla onkin synttärit ens kuun alussa, sinne olis kiva saada näyttävät kutrit ;)

    nooramak93@gmail.com

    VastaaPoista
  53. Black night sopisi mulle ja käyttäisin niin arkena kuin juhlissa. Omat hiukset tosi ohuet luirut :/ kaljukeiju@gmail.com

    VastaaPoista
  54. Valitsisin klipsipidennykset sävyssä Ombre Blond #8/60. Ruskea-blondi ombre on viihtynyt päässäni jo ehkä kolmisen vuotta eikä kyllästymisen merkkejä näy.
    Ainoastaan kampausosasto on ollut luokkaa ponnari päivittäin ja sekös kyllästyttää! Tykkään kaikista lettikampauksista mitä nyt on ollut suosiossa eikä meikäläisellä onnistu niiden tekeminen. Yleensä tyssää siihen kun letistä alkaa harottaa eripituisia hiuksia ulos.
    Olisi siis ihana tehdä tuikitavallinen rento letti sivulle ja se käy arkeen ja mun tapauksessa juhlaankin. Nimimerkki aina ponnarilla :D
    juissi__ (a) hotmail.com

    VastaaPoista
  55. Tää arvonta tuli just tarpeeseen! Oon todella kauan yrittänyt etsiä täydellisiä klipsipidennyksiä, mut tuntuu et kaikki on takkuuntunut alle puolessa vuodessa - Chloe'sin pidennyksiä en ole vielä harmikseni päässyt kokeilemaan. Ja koska monen vuoden jälkeen alkaa kyllästymään klipsien kiinnittelyyn joka aamu, haluaisin päästä kokeilemaan teippipidennyksiä sävyssä summer blonde mix #p24/60

    sposti: annikaholsomaki@gmail.com

    VastaaPoista
  56. Leikkautin jokin aika sitten pitkät hiukseni polkkamittaan ja aina välillä kaipailen pitkiä hiuksiani :) Olisi kiva piristys ihan arkeenkin. Purple Brown #99j olisi värivalintani.
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
  57. Dark cocoa klipsit ois ihanat :)
    katrituominen1234@gmail.com

    VastaaPoista
  58. Sävy #4 50cm ois aikas jees! Kesän muutamiin hääjuhliin ois mukava saada vähän näyttävyyttä tähän lyhyeeseen reuhkaan! ::D
    Hanninen.jenny@gmail.com

    VastaaPoista
  59. #613 olis kiva kesän juhliin ja erityisempiin tilaisuuksiin :)
    noora.lehtimaki@outlook.com

    VastaaPoista
  60. #613 olis kiva kesän juhliin ja erityisempiin tilaisuuksiin :)
    noora.lehtimaki@outlook.com

    VastaaPoista
  61. Haluaisin kokeilla klipsejä ja sävyssä #60, pituutena 50cm. Mulla on joskus ollut klipsit, mutta laatu niissä oli todella huonoa, joten niiden käyttäminen jäi sitten. Uusia klipsejä käyttäisin varmasti enimmäkseen juhlissa ja muissa hienommissa tilaisuuksissa, tosin haluaisin kovasti opetella käyttämään niitä myös arkena. Omat hiukset kun ei vaan näytä yrityksistä huolimatta kasvavan kovin pitkiksi.

    Laurrrarosita@gmail.com

    VastaaPoista
  62. Oon pitänyt teipeistä nyt pitkään taukoa ja nyt olis tarkotus laitattaa teipit takasin :) Eli haluaisin kokeilla teippejä, pituutta olis 50 cm ja sävy #2 :)
    meiju.eronen@gmail.com

    VastaaPoista
  63. Perus lirutukkaani ja arkipäivääni piristämään olis ihan mahtavaa saada hiusnauhaa! Sävy olis tuo Scandinavian Blond Mix #p18/60 :)
    S.posti mona.skarp(a)gmail.com

    VastaaPoista
  64. Clipsit Sävyssä #6 ja pituudessa 50cm olisivat juhliin ja joskus arkeakin piristämään mukavat :)
    jonna_1993@luukku.com

    VastaaPoista
  65. Ihana arvonta!
    Ottaisin ehdottomasti teippipidennykset (klipsit ja sinetit kokeiltu, tuloksena tajuttu, että halvin ei todellakaan aina ole se paras xD) Gentle brown sävyssä. Kyllästynyt tähän omaan tukkaan, vaikka kuinka kasvattelis niin ei tää tästä tän pidemmäks tunnu muuttuvan, kiitos sen, että tukkani on yhtä ohut kuin hiiren häntä. :)

    s-posti nea.pirinen@gmail.com

    VastaaPoista
  66. Hei! Oih blogisi on vaan niin ihana! Eksyin tänne itseasiassa vasta aivan muutama päivä sitten jonkun toisen (jo unohtamani) blogin -linkkaa blogi! postauksesta tai jostain muusta vastaavasta, jossa oli kuitenkin linkattu kirjoittajan lukemia/tykkäämiä blogeja. Blogisi on vain niin ihanan piristävää ja hyväntuulosta seurattavaa. Kaikesta tekemisestäsi huomaa sen palon ja rakkauden kirjoittamista ja kirjoittamisen kohteita kohtaan. Blogi on just täydellinen sekoitus laadukkaita kuvia ja tekstiä, tyyliä, tyylikkyyttä ja eleganttia sekä revittelyä ja sun omaa särmää.

    Muutenkin tosi kiva lukea toisten omantyylisten elämänintoa pursuvien ihmisten blogeja ja saana sneekpeekkiä muidenkin elämistä.

    Mitä hiushistoriaani tulee, olen aina omistanut pitkät hiukset. Lukioon saakka hiukseni ovat aina yltäneet vähintään lantiolle saakka. Jo jokin aika sitten jouduin kuitenkin leikkaamaan lähes puolet terveydellisten syiden takia vakavasti haurastuneista ja vaurioittuneista hiuksista. Vaikka hiukset ovat edelleenkin yli olkapään mittaiset, eivät siis mitkään lyhyet, sitä pituutta ja paksuutta kaipaa päivittäin. Minulla oli vielä hetki sitten käytössä klipsipidennykset, mutta hiukseni ovat kokoajan vaalennusprojektin alla, joten ne ovat siirtynmeet väärän värin takia kaapin pohjalle ja uudet ovat jo hankintalistalla. Pidennyksillä saa ihanaa lisää hiuksiin niin pituuden kuin paksuudenkin kannalta ja ihan jokaiseen päivään. Siispä en todellakaan osaa sanoa mitään tiettyä tilannetta niille, tai no osaan, IHAN JOKA PÄIVÄ!

    Jos arvonnan sattuisin voittamaa, väriksi valitsisin ombreblondin #8. Hiukseni ovat jo valmiiksi liukuvärjätyt ja kokoajan aste asteelta matkalla kohti vaaleita latvoja. Nämä antaisivat jo ikäänkuin varaslähdön tähänkin ;)

    Ihanaa kevättä sulle!:)

    annikaorre@hotmail.com

    VastaaPoista
  67. Soft Brown #6 olisi sävy 50cm pituisiin klipsipidennyksiin! Haluaisin pidemmän tukan mutta oma ei millään kasva. Klipseillä saisi itse nopeasti pidemmät ja tuuheammat hiukset. Käyttäisin niitä varmasti niin juhlassa kuin arkenakin. :)
    katariina.alatalo@gmail.com

    VastaaPoista
  68. Arkeen ja "aina" !
    Omat hiukset alkaa olla hamppuiset, mutta en millään viiti leikata hiuksiani lyhkäseksi... (hiukset ollu lapsesta saakka pitkät, en osaa elää ilman niitä:D)
    En ole ennen tajunnut kuinka tärkeää olisi hoitaa hiuksia kunnolla, mutta viimestään nyt tajuan...

    Klipsi - Scandinavian Blond Mix #p18/60

    ------------------------

    Chamaemour
    hihh94@windowslive.com

    VastaaPoista
  69. En tiedä tuliko aikaisempi kommenttini perille ,joten laitan sen vielä uudestaan. Ompas osi kiva arvonta! Haluaisin tummanruskeat clip-on pidennykset sävyssä #3. Itse käytän pidennyksiä joka päivä ja uudet olisivat kivat sillä nämä vanhat alkavat olla jo huonossa kunnossa. Erityisen kivaa olisi saada uudet pidennykset sillä olen lähdössä Helmikuussa työmatkalle Tampereelle. Olen ennenkin tilannut pidennyksiä Chloessilta ja ollut erittäin tyytyväinen! nelli.kattilakoski@anvianet.fi

    VastaaPoista
  70. Soft Brown#6 klipsipidennykset tulisivat sekä arkeen että juhlaan tuomaan kuohkeutta letteihin ja juhlakampauksiin.

    saija-liisa@hotmail.com

    VastaaPoista
  71. Sävy #p6/60 teippinä ja 50cm. Kesällä kahdet häät ja kahdet polttarit. Sinne pitäis saada loihdittua ihanat kesä kampaukset :) marjum@wippies.fi

    VastaaPoista
  72. #613 50cm clipsit. Olen saamassa toisen lapseni ja muutaman kuukauden päästä olisi ristiäiset jos kaikki menee hyvin. Samalla sitten ristiäisissä solmimme myös avioliiton mieheni kanssa koska erikseen häitä ei nyt ole varaa järjestää. Laitan hiukseni ja meikkini itse sinä päivänä mutta nämä pidennykset olisivat varmasti upeat silloin :) ja varmasti myöskin sen jälkeen tulevissa juhlissa.
    Ritatsja@hotmail.com

    VastaaPoista
  73. En ole koskaan käyttänyt klipsipidennyksiä, joten olisi kiva kokeilla millaista piristystä ne toisi arjen hiustenlaittoon tai kesän juhliin. Värinä voisi olla tuo #20.
    zilla-@hotmail.com

    VastaaPoista
  74. Osallistun arvontaan. Hiukset ei tulisi itselleni, koska itselläni on tarpeeksi tukkaa vaan lahjottaisin ne äidilleni joka menetti sairaudessa hiuksensa, haluaisin yllättää hänet uudella tukalla jotta hän saisi taas itsetuntoaan kohotettua :) hiukset olisi sävyssä #6 ja klipsipidennykset 50cm. Sposti jos onni joskus suosisi on emsaa90@gmail.com

    VastaaPoista
  75. Kirjoitin aiemmin ristiäisistä ja avioliitosta mutta taisin laittaa väärän sähköposti osoitteen niinettä jos tapahtuisi ihme ja voittaisin niin oikea sähköpostini on ritatsja@outlook.com :)

    VastaaPoista
  76. Haluaisin klipsit sävyssä ash blonde #60 ja tulisi arkeen käyttöön:)
    rosa.rasanen@hotmail.com

    VastaaPoista
  77. Klipsipidennykset ombre chestnut #6/16 50cm olisi aivan ihanat. Olen sairastanut syömishäiriötä monta vuotta ja nyt olen päättänyt parantua, mutta muistona ovat todella ohuet hiukset:( Hiukset ovat itselleni todella tärkeät ja nykyiset pidennykset ovat menneet todella huonoiksi eikä ole oikein varaa hankkia uusia, mikä on todella harmi. Pidennykset tulisi ihan arkikäyttöön.
    mari.haukijarvi@luukku.com

    VastaaPoista
  78. Tahtoisin arkea piristämään klipsit värissä 1b :)
    vivitsu@luukku.com

    VastaaPoista
  79. klipsipidennykset ois ihanat esim. Kaverin häihin ja muihin juhliin! Oon vaan huono sanoo oikeeta väriä, mutta veikkaan että #p24/60 vois olla.. :)

    ja_blond@hotmail.fi

    VastaaPoista
  80. haluaisin pidennykset kun oma tukka ei enää kasva runsaan lääkemäärän takia ja oma tukka on ohentunut samasta syystä :/ sävy olis varmaan toi 8

    nepohas@gmail.com

    VastaaPoista

Kiitos asiallisesta kommentistasi :)