sunnuntai 5. huhtikuuta 2015

Neutrals

DSC00227 DSC00146 DSC00211 DSC00185 DSC00198
Skirt/Barcelona
Bag/Tory Burch
Coat/Nelly
Shoes/Barcelona
Sunnies/Mango
Watch/Marc Jacobs
Scarf/Louis vuitton

Long time no see! 
Täällä taas. Näin muna(ilu)lomalla kun ajattelin oikeen superpanostaa blogiin ja postailla juttuja mutta on taas ollut menoa aamusta (tai no jos herää 12-13 aikaan niin voi päivät sujahtaa vähän nopeesti ohi?) iltaan ja ihan yömyöhäseenkin ollaan vietetty aikaa kavereiden kanssa syöminkien ja juominkien kera. 
Muuta mielekästä tekemistä on ollut muun muuassa raivokas imurointini, ylenpalttinen kiukuttelu ja totaaliset moodswingit (lomailu ei taida sopia mulle), kakshaarasten leikkaaminen kohtuuttomia aikoja, oleskelu ilman piilareita/silmälaseja epätoivoisesti yrittäen saada fiksattua oma näkö kunnolliseksi siten ja saada jäätävä hedari myyränä elämisestä. Sekoilu hoitoaineen ja shamppoon käyttöjärjestyksen kanssa, viitaten ylläolevaan lauseeseen.. Uuden hopeashamppoon levittäminen kylppärin seinille ja niiden epätoivoinen putsaus. 
Oma kynsihuolto menestyneesti yöllä yhdeltä, pikaloman suunnittelua, uuden puhelimen ostopäätöstä pyöritellen, kynsimallien kehittelyä, sään masistelua, luvattoman paljon suklaata eri muodoissa ja totaalinen wtf-hajoaminen lähes 7 euron, SEITSEMÄN euron suklaamunan ostoon, pahinta on että huomasin hinnan vasta seuraavalla kauppakerralla kun sanoin että ostetaan muillekin sellaseet Kinderin isot munat. Mies sanoi että no ne taitaa olla niitä kaikista kalliimpia, maksanee jonkun 4 euroa mutta munahyllyllä totuus lävähti silmille. 
Ei tosiaan juu ostettu niitä jättimuneja ja kotona mussutin 7euron munan helvetin kiukkusena, ikäänkun mua olis pahemminkin huijattu. Jos vaikka kattois hintalapun ens kerralla eikä vaan innostuis että jes, iso muna tarjolla ja kassalle. Kyllä muuten ei oo suklaa maistunut koskaan niin kettumaiselta (vaikkakin samalla myös syntisen hyvälle mutta olihan totaalista syntiä sen ostaminenkin...) Helpotin omaatuntoani puolittamalla munan miehen kanssa, eli näin ollen se maksoi mulle sen vajaa 3,5 euroa eli kirpasi luonnollisesti huomattavasti vähemmän... Luonnollisesti niin paljon että pitkästä aikaa menin oikeen nettishoppailemaan. Ja luonnollisesti ostoshuuman jälkeen saattoi taas vähän.. No joskus saa innostua! 
Ja syödä luvan kanssa lisää suklaata, koska eiks se suklaa nyt oo se paras lohtu...



jenny

12 kommenttia:

  1. No niin nainen, tulihan sieltä postaus huhtikuullekin! Kiitos mehevistä nauruista - sori, munajuttu vaan osu ja uppos :D :D Luvattoman paljon suklaata mennyt täälläkin; olis ehkä syytä aloittaa joku suklaapaasto seuraavaksi? Tai no jos ehkä vähäsen vielä huomenna, kun virallisesti vielä pääsiäinen jatkuu...? ;) Btw, kaunis outfit jälleen kerran.

    terkut,
    Tintti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sorii sorii et kesti! ;D Mut nyt on huhtikuu korkattu vihdoin vaikka olihan mulla hyvät syyt ;) Mut hei toi suklaapaastohan on ihan kiva idea (teoriassa) joten ehkä olis syytä pidättäytyä nyt muutaman viikon (päivän) ajan :D Pääsiäisenä, kuten joulunakin kuuluu syödä suklaata ja mehän tehdään työtä käskettyä! Kiitos Tintti!

      Poista
  2. Oot upee! Ihana asukokonaisuus, ihanat hiukset ja ihana sä! :3

    VastaaPoista
  3. Wau, oot niin upea nainen! :) Kateeksi käy sun ulkonäköä!

    essi-bltn.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kaunis! :) Ei saa eikä kuulu kadeilla!!

      Poista
  4. Haha sä se kans onnistut aina jotain munailemaan ;D itse mm olin ikeassa ostamassa pyykinkuivaustelinettä, olettaen että sen saa parilla kympillä. No en tietenkään katsonut hintaa ja kiiruhdin kassalle ja maksoin ja onnellisena katselin kuittia muutaman päivän päästä......olin maksanut siitä 289e! !!!!??!?!?! Mitä. Onneks asia selvisi ja sain rahat takaisin...oikea hinta oli siis huimat 17.90e. :D ensikerralla katson summan mitä aion maksaa. Olin maksanut kuulemma koko kuorman hinnan ja meikä tyttö innolla maksaa katsomatta sen enempää hintaa :D t. Minnis

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. TSIIISUS :D!! No eihän toi paha ollenkaan oo, melkeen 300e pyykinkuivaustelineestä.Apuvaa.:D Etkö huomannu siinä kassalla mitään erikoista et woot miten tää näin iso loppusumma onkaan?! No toki Ikeassa se budjetin pitäminen on kyllä yks mission impossible =D Emmä ala:D

      Poista
  5. no tää on nytte todnäk kysytty sulta jo miljoona kertaa, mut mitä huulipunaa käytät? niiku esim näis kuvis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hui jäi vastaamatta! Mulla on nude huulikynä ja nude huulipuna tilattu mualta :)

      Poista
  6. Pakko laittaa sulle kommenttia, uus lukija ilmoittautuu! Löysin blogis eilen ihan sattumalta -ja oon ihan hemmetin ilonen että löysin! Mulla on aika tarkat kriteerit mitä blogeja jään oikeesti mielenkiinnolla lukemaan ja seurailemaan, mutta tää blogi kyllä sai mun kiinnostuksen heräämään heti. Niin upeita ja virkistäviä asukokonaisuuksia ja yhdistelmiä, kerrankin joku bloggaaja joka uskaltaa käyttää niitä värejä ja yhdistellä vähän rohkeammin. Osuu kyllä mun maun kanssa aivan nappiin nää sun asut, ja oon näiden parin päivän postauksien selailun perusteella jo saanut hirvittävästi inspistä omiin asuihin ja pukeutumiseen! Tajusin että itsekin kuulun liian usein niihin jotka tyytyy just niihin tylsiin ja värittömiin asukokonaisuuksiin, mutta nyt alan kyllä petrata siinä :) Kiitos siis inspiraatiosta :D Lisäksi sun tekstit on tosi hauskalla tavalla kirjoitettu, mahtavasti tulee sun oma persoona esille, eikä oo tosiaankaan mitään tylsää luettavaa.

    Niin ja lisään vielä, oot ihan älyttömän kaunis! Oon itekin blondi, ja varmaan seuraavan kerran meen kampaajalle sun kuvan kanssa ja sanon että tollasta väriä kiitos :D Ehdottomasti jään seurailemaan ja lueskelen vielä sun vanhoja postauksia, ihan uskomatonta että ne harvat kerrat kun löydän jonkun uuden oikeasti luettavan blogin, mun pitäis tehdä jotain iiiihan muuta... Kuten tässä tapauksessa opinnäytetyötä jonka palautukseen ei oo kun pari hassua viikkoa :D saapa nähä mitä tästä tulee!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tie kyl mitä kirjottaa takaisin mut vau. Vau vau vau. Menin ihan sanattomaksi! Emmää... Kiitos sulle <3

      Poista

Kiitos asiallisesta kommentistasi :)