maanantai 16. maaliskuuta 2015

Failure pics

Kun aina puhutaan niistä "aina onnistuneista kuvista" blogin puolella, että miten kaikki kuvat muka voi olla niin onnistuneita, tuleeko ollenkaan huonoja kuvia ja niin edelleen. Vastaus on; voi kyllä. Muistikortti suorastaan huutaa ei-niin-onnistuneita-kuvia. Sitten joukossa on muutama ihan semi ookoo kuva, jonka sitten julkasee blogiin. 
Varsinkin kun on tällänen överitarkka kuvista, miten on hiukset (koska nehän nyt on aina muka niin huonosti), millain huivi sojottaa joka suuntaan ja takin kauluskin lepattaa. Sanotaanko näin että joskus elämä tän pään sisällä kuvia valittaessa on hyvinkin hankalaa. Sitten kiukuttelen miehelle joka yleensä kuvat ottaakin, että mikset sanonu että toi paita on huonosti tolleen, ja kato nyt mun hiuksia kun ne on mennyt tälleen, ja tossa kuvassa hampaat on ihan puulipunassa... 
Sitten kun näytän "virheet" kuvista niin usein hän sanoo rempseästi ettei kukaan tollasia edes huomaisi mutta kun itse ne näkee ja jää häiritsemään.
Alla tulee olemaan sellasia kuvia että ehkä meistä jokainen huomaa ettei pelkästään yksi hiussuortuva ole väärässä paikassa ja ehkä myös ymmärtää miksei ne kuvat päivänvaloa nähneet täällä... Ennenkuin nyt, yhdessä postauksessa, johon on koottu niitä kaikista onnistuneimpia kuvia. 
Hyvästi kaunis myytti aina onnistuneista kuvista.
DSC06557 22-04-36-116

Mitähän toi Banksin Tyra sanois tästä kuvasta? Onks tää nyt sitä "silmillä hymyilyä"?

DSC05376

"jeesus tulee oletko valmis"- ilme...
DSC05859

No joo, pikku ristiin astumiset menoillaan ja naamakin elää ihan omaa elämää. Tai sitten tässä on sellanen paniikinomainen ote, kun kulman takaa kaahas auto ja yks blondi seisoo keskellä tietä ja hymyilee näinkin nätisti kameralle.DSC07445

"Jee jee mennään pian ulos! Sataa lunta jee ihanaa, tulee ne hiutaleet ikuistettua kuviin kivaa"- Jep jep..
DSC07767

"Ei jumal... mikä tuuli"- Meni ihan tunteisiin ton kuvauskerran tuulenpuuskat! Selkäytimeen asti oikeen meni.
DSC06464 17-24-06-599

"Tässä oo mie ja minu kassi..............." DSC05621

"Hei älä kuvaa nyt kun näät että fiksaan tässä hiuksia"- Tää on yksi yleisimpiä näkyjä muistikortilla. Raivokasta hiustenlaittamista ja selittämistä miehelle, ettei nyt ole sopiva hetki kuvata. Ymmärtäis jo! DSC07616

Drunk in laaav... Sellanen seesteinen näky tässä kuvassa kuin myös aamun pikkutunneilla. DSC05901

Fiksaillaan hattua, aivan selkeesti. Nimimerkillä epäonnistuneet täyteaineet huulissa.


Jep jep. 
Kyllä sitä joskus pysähtyy kattomaan jotain kuvaa ja tulee sellanen olo että miten joku voi oikeesti näyttää tolta what the f... Kun joku kuva on ollut vaan niin jäätävä ettei sitä voinut edes poistaa, koska no mitä sitä poistamaan. Jos joskus sattuu olemaan sellanen "okei tänään oon ihan nätti"-fiilis niin on hyvä tipauttaa ittensä maanpinnalle kattomalla sellasta ei niin imartelevaa kuvaa. Nii joo tolta mä nyt näytinkin ilman posea, never mind siis.



jenny


36 kommenttia:

  1. Tässä mie ja minu laukku :"DDDD illan naurutuokio meneillään

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehee;D Ei kai tälläsiä kuvia vakavalla naamalla voiskaan kattoa :D!!

      Poista
  2. :D Ihana päivitys. Ihana huumorintaju sinulla! Terkuin Katja

    VastaaPoista
  3. Hahaha IHANA oot ja nää ilmeet on ihan mahtavia!💖 kerranki kunnollinen postaus "piloille menneistä" kuvista, mitä oon toisten blogeista kattonu, vaikka sää ootkin näissä kaikissa kuvissa silti supersöpökaunismuru<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuli sama mieleen, monet bloggarit laittaa onnistuneita kuvia missä oikeesti hiukset vaa vähä tuulee ilmassa silleee et eiköhä sieltä muistikortilta nolompiakin kuvia löydyjos haluu tehä tämmösen postauksen, we girls know it..;D
      Mutta ihana postaus! :D

      Poista
    2. Silja mullahan olis sustakin muutama ei niin onnistunut kuva sieltä biitsiltä.. Miten olis ;DD Voi juma, supersöpökaunis :D Oot niin sekasin!!:D<3

      Juu kyllä anonyymi löytyy tälläsiä oikeesti pieleen menneitä kuvia! En tie voisko ees olla niin ettei yhtäkään olis :D Kiva juttu että oli mieleinen! Ainakin vähän erilainen!:D

      Poista
    3. Haha ne tuli mullekin heti mieleen:"D

      Poista
  4. Ihan huippu! Vitsit toi sun huumori noitten kuvien lisänä, ihan mahtavaa. Kiitos tästä piristi mukavasti päivää. :)<3

    VastaaPoista
  5. Hahahaha nauroin ääneen! Kaiken muun upeen lisäks oot vielä hauskakin, huhhuh! Oot kyllä ihan mun lempparibloggaaja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omaan tosi huonon huumorintajun as we can see mutta sielunsiskolle tais kolahtaa hyvin ;D Vau kiitos kovasti! Hienoa kuulla :)

      Poista
  6. Hahah huikeita kuvia!! ja näytät silti upealta:D!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mähän alan vallan julkasee tälläsiä kuvia täällä!:D Onnistuneet kuvat kun on aina niin kankeita ja tylsiä :'D hahaa

      Poista
  7. Hahaha! Olet ihana ja kaunis näissäkin kuvissa. Mä niin Rrakastan katsoa sun asukuvia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei enhän :D Ihan tärähtänyt akka ;D Ihana kuulla.<3

      Poista
  8. Olet niin upea kaunis hauska mukava ystävällinen ja kaikkea!!!!! Samaa ei voi sanoa kaikista bloggaajista, oot niin ihana kun aina vastaat niin ystävällisesti etkä hauku yms. Tietenkin ilkeään kommenttiin saa vastata samallain jos haluu (musta naurettavaa että bloggaajien pitäisi niihinkin vastata aina neutraalisti yms), mutta aika äkkiä löähtee lukijat jos mukaviinkin kommentteihin vastaa pahallapäin. (nm. yhdestä blogista lähtenyt, onneksi suuri osa on ihan mukavia) Pidä mukana tää ystävällisyys ja kiltteys erotut sillä positiivisesti!!!

    Hihi nää kuvat on nii söpöi!!! ja niiden tekstit kans!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No toki onhan meillä jokasella huonot päivänsä että joskus muka asiallisetkin kommentit haiskahtaa vittuilulta ja jos on huono fiilis valmiiks niin saattaa tulla sanottua kärkkäämin takaisin kun olis pitänyt :) Kirjottaessa tulee helposti väärinkäsityksiä kun ei ole elekieltä ja ihmisten kirjotustyylitkin on kovin erilaisia. Mutta tiedän kyllä mitä tarkotit tolla :) Harmillista tavallaan. Mä annan kyllä palaa negakommentteihin takaisin samalla tavalla tai sitten ohjaan suoraan roskikseen koska miksi inistä täällä anonyyminä kun vois nillittää facebookissa omalla nimelläänkin. Meitä hyvösen jennyjä ei kuitenkaan niin montaa oo että erehtyis ihmisestä ;) Toivottavasti viihdyt täällä kuitenkin! Tosi kiva kommentti sulta, kiitos piristi kovasti!:)

      Poista
    2. Joo tarkotin tosiaan että sulta en oo ikinä nähnyt mitenkään asiaan sopimatonta vastausta, vaik ois ollu huono päiväkin, siis tarkotin tällä suunnilleen sillain että laittaa oikein positiivisen kommentin ja bloggaaja sit suunnilleen kiehahtais siitä :D ymmärrän että jos on paha päivä ja ei vastaa kovin iloisesti tai yms. mutta että positiiviseen kommenttiin kiehahtais. Tarkotin siis just sitä että sulla on aina ollut just hyviä kaikki vastaukset vaik ois huonokin päivä ollu. Mun kommentti tuli nyt varmaa siks ku oon niin iloinen käydessäni sun blogissa kun tänne uskaltaa kommentoida (aina tosin laitan positiivista) kun yhdestä toisesta blogista sain melkei haukut ku laitoin iloisen kommentin :D mutta siis toivottavasti et käsittänyt siis että mä jotenki sinnuu tarkoittaisin ku laitoin tuon "toivottavasti viihdyt kuitenkin", tarkotin siis että sun blogissa on just siksi kiva käydä kun vastaat ns. samalla mitalla!!! Et negatiiviseen kommenttiin saa vastata mitä tykkää ja sit positiiviseen vastaa positiivisesta neutraaliin, tai muutoinin jos huono päivä, kunhan ei ihan "hyökkää päälle", kaippa mä tässä puren tuntojani yhdestä toisesta blogista :D kun tänne sun blogiin aina "uskaltaa" tulla tämmöinen herkkäkin henkilö, sekä kommentoida kun vaik ois huonokin päivä niin et mitenkään räjähdä positiiviseen kommenttiin, negatiivisiin saa kyllä musta vastata ihan miten haluaa!

      Joo tuo mitä sanoit on kyllä totta ettei tääl nää elekieltä tms. niin sen takia mä ajattelen jos tulee negatiivisempi vastaus niin ajattelen kaikin tavoin että joo voi olla väärinkäsitystä yms. että tämän kommentin voi nähdä jotenkin erilläkin tavalla ettei välttämättä ole negatiivinen ja yms. Mut sit ku jotkut (tai yks ennen lukemani) bloggaaja voi räjähtää oikein kunnolla vaikka kuinka iloisesti itse kommentoisi. Niin herkkänä ihmisenä ei sit osaa ajatella että bloggaajalla huono päivä jne. ku sen ottaa jotenki "itseensä", mutta siis sun blogissa ei oo koskaan mitään tällasta ollut!!!

      Poista
    3. No hyvä kuulla! :) Bloggaajana oon sen huomannut että usein yritetään tehdä negatiivisesta kommentista piilonegatiivinen muka positiivisella kommentilla. Sellanen pieni kettuileva, mutta kuitenkin asiallinen jotta kommentti julkastaisiin.:D Sekin aiheuttaa joskus päänvaivaa, mutta ei saa ottaa siitä ongelmaa kuitenkaan. Ja juuri se elekielen puuttuminen ja kirjotustyyli voi aiheuttaa väärinkäsityksiä. Mutta myös toki ne skitsoamiset positiivisiin kommentteihin, kyllähän niitäkin on toki nähty :/
      Harmi että sulla on tollanen kokemus jostain bloggaajasta, onneks kaikki ei oo samanlaisia!:)

      Poista
  9. Haha tää oli niin hauska ja piristävä postaus :D En voinu olla nauramatta! Vaikka pakko sanoo, että oot aika onnekas kun epäonnistuneet kuvat susta näyttää tolta... :D

    Erika

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha hyvä juttu!! =D Tarkotus olikin heittää itseironiat potenssiin 100 ja antaa palaa vaan, harmikseni olin kuitenkin hetki sitten just tyhjentänyt roskakorin niin muuten olis voinut kaivaa näitä helmiä enempikin näytille. Ehkä tulevaisuudessa failure pics vol 2;) Nää on kyllä aika järkkyjä :D

      Poista
  10. Ihana postaus! Oot kyl siitä harvinanen bloggaaja että itseironiaa löytyy! Oon seurannu sun blogia jo pari vuotta ja eksyin tänne etsiessäni kampaajalle mallia hiuksiin :D ja sun kuva puhelimessa sinne kampaajalle meninkin. Oot superinspiroiva tyyppi, kiitos blogista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No vau, super kiitos sun kommentista. Vau vau vau.<3 Ei saa aina ottaa itseään niin vakavasti, vaan pitää osata nauraakin omille kömmähdyksille ja omille kuville jne. Paljon rennompaa niin, mitä sitä stressaamaan kun ei täydellisyyttä olekaan, joten miksei ottais kaikkea vähän rennommin ottein:)

      Poista
  11. Nää on aina ihan parhaita postauksia :D Hauskoja kuvia sullakin! Näitä kuvia löytyy omalta koneeltakin pilvin pimein mutta on eri asia että kehtaanko niitä julkaista :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti!:D Täytyy päästää kaikki roskakorin timantit valloilleen ;D

      Poista
  12. Hajosin näitä kuvatekstejä. :D Jeesus tulee, oletko valmis -ilme!! Apuaaaa....!! :D:D oot huippu ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :DDD Mä jo mietein että onkohan se vähän liikaa laittaa tollanen kuvateksti mut sooo woooot, jos jotain haittaa ni no can do..:D Riikka<3

      Poista
  13. Oikeesti tää on ensimmäinen koskaan lukemani postaus pilalle menneistä asukuvista, jolle räkätin maha kippurassa niin että happi meinas loppua :-D Tiedä sitten onko se positiivinen asia vai ei, mutta kahvit purskahti näppäimistölle tokan kuvan kohdalla ja lopulta "Tässä oo mie ja minu kassi" korjas koko potin niin, et meinasin pudota tuolilta!

    Sulla on aevan mahtava huumorintaju!! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha eikä!! :D Pelasta näppäimistö nyt ihmeessä!! :D Ei nää kuvat näppiksen pilaamisen arvosia oo kuitenkaan! Haha, voi vitsi. No mut hyvä kuulla että sai tunteita aikaseks tää postaus ;D Kiitos Jenna<3 ps ei sullakaan mikään huono huumorintaju voi olla jos noin huonoille jutuille hajoilet ;D

      Poista
  14. Ehdottomasti antoisin tämmöinen postaus mitä koskaan olen lukenut! :-D Sai kyllä nauramaan, kiitos rohkeudesta tuoda esille pahimmatkin otokset! Blogisi on kyllä yksi lemppareistani, nimikin on oikein sievä! ;-)

    - kaimasi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa ;D Tottakai! Pitää osata nauraa itelleen...;) Kiitos vain kaimasein! Hieno nimi sullakin!;D

      Poista
  15. En kestä :--D Löysin tänne ihan vasta, ja heti tällainen hyvää huumorintajua osoittava postaus! Ihan mahtavaa että julkaisit nämä, henkkoht en kykenisi laittamaan epäonnistuneita (vaikken ees kuvaa päivän asuja!), joten todellakin pisteet kotiin sulle siitä, että teit tän täysillä! Ja noi kuvatekstit... :'D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa, no mutta näitä löytyy kyllä jokaiselta kuvaussession päätteeksi enempi tai vähempi, turhaa sitä alkaa totuutta kaunistelemaan! Kaikkien nähtäville vaan ;DD

      Poista

Kiitos asiallisesta kommentistasi :)