tiistai 12. elokuuta 2014

White high waisted skirt

Toivuttu on Turun reissusta vaikkakin kuvat ko.reissusta jäi kaikki kuvaamatta lukuunottamatta muutamia surullisen kuuluisia otoksia illan pikkutunneilta. Pienet shoppailut Zarassa ja epämääräistä hillumista kaupungilla. Kipeenä ei paljon visan vinguttaminen huvittanut, mutta hei kerrankin näin päin!
 Sovitin kenkiä Zarassa ja tunsin jalkapöydässäni jotain hassua mutta unohdin asian kuitenkin kun ei se niin vaivannut. Baarissa kuitenkin tuntematon naishenkilö tölväsi korollaan samaisen jalan pöytään, jonka jälkeen sen kanssa seisoskelu baarissa ei oikein ottanut luonnistuakseen ja päätinkin lähteä aikaisemmin pois, oli meinaan tuo olokin kaikinpuolin niin hemaseva, naama valkosena, posket punasena ja räkä poskella. 
Oli mielenkiintoista ajaa Poriin, kun kyseessä on turvonnut ja kipeä jalka yhdistettynä manuaalivaihteiseen autoon. Olisi ainakin ollut kunnon selitys poliiseille mahdollisesta ylinopeudesta, ei oo helppoa ajaa sellasella puujalalla!
Röntgenissä kuitenkin on jo käyty ja jalkapöytä on kuvien mukaan kunnossa, mutta edelleen onnutaan sämpyläjalan kanssa, jossa varpaat juuri ja juuri liikahtavat. Jesh.

Sitten asukuviin! Toi täydellinen lähes-tulkoon-maksi-mittainen hame on niin helppo, kun vaan joku vaate voi vaan olla. Ihanan pehmeä, hienot leikkaukset, jotka tosin mun mielestä ehkä on vähän liian korkealle vedetty, kun täytyy pitää trikooshortseja alla ettei käy perinteisiä M.Monroneita tuulenpuuskassa. Mutta kuitenkin, ihan tosi helppo ja kuitenkin yksityiskohtainen ja ilmava. 
Ja kaikenlisäksi, olihan se vielä kauan kaivattu ja paljon etsitty joten olihan se todellinen alelöytö!



jenny

16 kommenttia:

  1. Hei misu.. Minkälaista (sävyistä) kulmakynää käytät? Itsellä vaalea on liian vaalea ja tummalla kynällä näytän albiinolta turkkilaiselta.. Sun kulmat näyttää hyvältä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kauheen vaikea kysymys!:D Mutta selvitin asian sulle.
      http://www.sokos.fi/fi/sokos/rimmel-professional-eyebrow-pencil-kulmakyna-14-g Tämä kyseessä ja sävyssä riippuen välillä toi Hazel tai Dark Brown.:)

      Poista
  2. aivan ihana tuo hame!! miksi asun niin kaukana mangosta! itse en sitä yhdistäisi ihan noin ja pitäisin alempana, mutta on kyllä todella kaunis. muutenkin näytät kuvissa tosi kauniilta! oletko vaalentanut hiuksiasi?

    niin ja kun olet sellainen hiustaituri niin olisi kiva saada lisää tutoriaaleja kampauksista! olen rakastunut lettikampaukseen, josta teit tutoriaalin aikanaan ja olisi kiva oppia lisää:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitäpä, mutta onneksi on nettikauppa!:) Joo! Nyt on vähän vaaleempi kesätukka, mutta kyllä mä jo odotan että pääsen vähän tummempaan päin seuraavaksi :)

      Toki teen lisää, mutta millasia olet vailla? lettejäkö?=)

      Poista
  3. Aivan täydellinen asu jälleen kerran! :) Hah just mietin tos ku luin, et mitähän pietät tuon hameen alla yms, mut sehän tulikin sit tekstissä ilmi. =) Mulla aina näin kesällä ärsyttää se, kun aurinkoon vasten jotkut hameet paljastaa alushousut! Siis oikeesti aina pitää hulluna miettii, et laittaaks jonku pidemmän paidan hameen kans vai jonku pitkän topin vai miten! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)! No sepäse! Tosi helposti näkyy kyllä. Mutta tosiaan, pitkä toppi tai sit leikkaa leggareista sellaseet sporttishortsit ;D

      Poista
  4. ihana tuo hame ja kiva toi uus banneri :) paranemisia jalan kanssa!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuuli!<3 Täällä voidaan jo paremmin ja voi heittää crocsit nurkkaan ;D

      Poista
  5. Toi uus banneri on ihana ♥ Ei mulla sit muuta, oli vaan pakko ilmoittaa tämä asia!

    Erika

    VastaaPoista
  6. Moikka! Ensinnäkin oot upea näissä kuvissa, mutta en siis halua todellakaan pahalla sano, mutta mulle on jotenkin tullu sellanen kuva, että kaikissa sun postauksissa "valitat" jostain. Totta kai saat kirjotella omaan blogiisi mitä haluat! Mutta antaa ehkä vähä turhan negatiivisen kuvan itsestäsi ja tuntuu niin raskaalta lukea sitä .. Mutta siis minun huomio vaan.. Upea oot silti!:-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hellou! No sanotaan näin että koko tän 1,5 vuoden aikana ei oo kukaan muu tällästä tullut sanomaan.:) Enpä tiedä oikeen mitäköhän valittamista tässäkin postauksessa oli tai miten antaa negatiivisen kuvan kun itseironian ja sarkasmin kautta tämän postauksen asiat toin kaiken kansan luettavaksi. Vihaan sellasta kulissia kun kirjotetaan aina vaan niistä hyvistä asioista, miten työ on ihanaa ja rakkaus kukoistaa ja hyllyt on pölyttömät ja pyykit pesty ja nyt täydelliselle brunssille- Tämä, jos jokin on raskasta luettavaa:D Mutta jos teksini on raskasta luettavaa mielestäsi niin skippaa tekstit :) Kiitos :)

      Poista
  7. Ehkä kommentoija joka kommentoi siitä että olet tyly. Tafloitti esim jokaista sun vastausta henkilölle joka antaa hiukankin negatiiviseen suuntaan palautetta. Et todellakaan osaa ottaa palautetta vastaan rakentavasti! Tossa hänen kommentissaan ei ollut mitään törkeää sua kohtaan mut silti vastaukses on hänelle "skippaa tekstit" ei helvetti oikeesti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tyly. Minä? :D ootko tosissas? Luuletko että mä yhden ihmisen mielipiteen takia lopetan kirjoittamasta miten haluan? Ja älä sä tule sanomaan yhtään mitään mun kyvystä ottaa palautetta vastaan:D niin kauan kun naamattomana tätä ulinaa tulee niin eihän sitä nyt kukaan ota a tosissaan b vastaan rakentavasti :D Ja toistan vielä, jos teksti on raskasta niin mikä pakottaa lukemaan?? Annoin vaihtoehdon että skippaa tekstin sitten, mutta on kai sekin nyt jumalauta väärin :) ei helvetti oikeesti!

      Poista

Kiitos asiallisesta kommentistasi :)