torstai 7. elokuuta 2014

New sunnies!

Sunglasses Shop on yritys joka myy eri merkkien designer-aurinkolaseja ja ottivatkin yhteyttä minuun yhteistyön merkeissä. Sain valita mallistosta yhdet aurinkolasit itselleni ja teille esiteltäväksi! No, kuten moni lukija saattanee arvata kenen suunnittelijan meikäläinen ensimmäiseksi kiinnitti huomiota.. Vaikka mä kiersin ja kaarsin, niin aina mä päädyin herra Korsin pakeille. Ensin mielessäni oli saada ne aidot Raybanin Aviatorit, mutta kun niitä kiinaversioita on joka linssin värissä niin annoin luvan itselleni Korsin tutkia läpi lasit. Ja sieltä tottahan toki löytyi muutamatkin mielekkät!
Ihastuin näissä Michael Korsin Julia- aurinkolaseissa niiden väriin, yksityiskohtiin, kultaan ja tuohon "läpikuultavuuteen". Helpot yhdistää asuun kuin asuun olematta kuitenkaan mitkään ihan basic-arskat!
Lopuksi vielä mainitsen sivustosta sen verran, että heiltä saa edullisesti aurinkolaseja ja vielä kaikenlisäksi ne on mahdollista saada myös vahvuuksilla. Pakko myöntää että mielessä kävi tilata ekat vahvuukselliset arskat koskaan, mutta koska vielä olen piilareiden suurkuluttaja, päätin jättää asian hautumaan.. ;)


Iskeekö nämä aurinkolasit teihin?



jenny

6 kommenttia:

  1. Tosi upeat ! Sävy on hyvä ja tuo läpikuultavuus tekee laseista kivan näköiset :)

    VastaaPoista
  2. Linkit eivät jostain syystä toimi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin yhteydessä yritykseen, lupasivat selvittää ongelmaa..

      Poista

Kiitos asiallisesta kommentistasi :)