perjantai 2. toukokuuta 2014

B*tch you can't kill my vibe

Okei. Nyt on pakko kirjottaa muutama sananen. Edellisen postauksen takia tuli +13 000 kävijää sivuillani koska joku idiootti (en pyytele anteeksi) linkkasi blogini vauva.fi ja kaksplusin sivuille. "Hyi tätä bloggaajaa" &"Kuinka kehtaa lähteä ulos tämän näköisenä" tms otsikoin. Kiitos superisti ihan törkeestä määrästä kävijöitä ja tsempistä! Menipähän noikin neitsyydet sitten kerta heitolla.
En tiedä, onko ihmisillä oikeasti näin tylsää vai onko itse niin saatanan olematon ihmisolento, joka hakee paikkaansa tässä universiumissa haukkumalla? En ole koskaan, en koskaan ymmärtänyt tätä sosiaalisen median tuomaa massahaukunta-tapahtumaa. Tiedän, mitä keskustelujen avaaja haki, mutta valitettavasti ei onnistunut tehtävässään- koulukiusattuna tiedän, ettei vika ole koskaan kiusatussa. Kiusaaminen kertoo enemmän kiusaajasta, kuin uhrista. Joten, eipä tämä nyt mikään uusi juttu ollut, sillä olen jopa vaihtanut koulua saman aiheen kiusaamisen takia, eikä tämä tempaus valitettavasti aiheuttanut minussa muita tunteita, kuin suurta sääliä tätä ihmistä kohtaan. Surua, myötähäpeetä. Olen pahoillani puolestasi.
Kiusaaminen onkin niin hieno ele, minkä voi toiselle ihmiselle tehdä. En voinut olla antamatta seuraavan ajatuksen vieriä mieleeni: mua haukutaan äitisivustoilla, ja sitten ihmetellään mistä mukulat oppivat tämän jalon taidon- eikai se nyt mikään maatajärisyttävä juttu ole, että lapsi oppii vanhemmiltaan?
Mutta koska ihmisten tyhmyydellä ei ole rajaa, palaan edellisen postauksen asukuviin, jotka nyt aiheuttivat sitä kuuluisaa mielipahaa ihmisille. Naurahdin tässä kohtaa, suuret on ongelmat ihmisillä!

Luin meilläeioleelämää.fi:n sivut ja huvittuneena luin kommentteja. Ai että saa taas olla ylpeä kanssaeläjistä. Kuten oon sanonut, oon päässyt elämässäni siihen pisteeseen itsetuntoni kanssa, että elän vain itselleni, teen mitä tahansa, sanon mitä tahansa- koskaan et voi miellyttää kaikkia, ja haloo, miksi siihen edes pyrkiä? Elämä on aivan liian lyhyt siihen, koska mielipiteitä ja näkökulmia tähän maailmaan mahtuu niin monta miljardia, joten miksi tuhlaisin aikaani miettiäkseni muiden mielipiteitä? Ei ole minun ongelmani, jos sinulla ei ole munaa olla oma itsesi ja olla erilainen, älä sinä myöskään ota ongelmaa siitä, että mulla on munaa olla.
Edellinen asu kohautti todella paljon. Syyksi mustat sukkikset ja "lyhyt" hame. Hameena mä sen ostin, vinkki vinkkinä, vaikka joku taas osasikin kertoa, että kyseessähän on tietenkin paita. Okei, mulla olis voinut olla leggarit, mutta voisimme palata pari postausta taaksepäin kun mulla oli 200 denierin sukkikset ja hame, niin siitäkin kitistiin. Kyyllä. Palan halusta hakata päätäni pöytään. 
Facepalm, vai miten se meni? 

Lähdetään nyt liikenteeseen siitä, että mulla on kuitenkin mustat sukkikset, eli te jotka kommentoitte, että "housut unohtui kotiin"- jep, mullahan on luonnostaan mustanpuhuvat jalat, oonko unohtanut kertoa? Shit happens! Eli mä olisin hameen kanssa voinut laittaa esim farkut, joo tottakai, vaikka pilkkihaalarit joku olisi voinut vaatia että asu olisi ollut "sovelias". Taas tullaan tilanteeseen kun huomaamme; jokaiselle jotakin. 
Ja sitten tullaan tähän hameen mittaan. Mä lupaan, heti kun ilmat lämpenee, puen tämän saman asun ilman sukkiksia. Hameen mitta.. Hmm. Voi voi. Tulee hetkiä kun kirjotan tätä, että miksi vaivaudun, koska ei kuitenkaan kukaan ymmärrä, tai ei ole kykeneviä ymmärtämään, tai eivät vain halua ymmärtää, mutta tämä on niille joilla siellä päässä liikkuu muutakin kuin silmät. "Jos nostaa jotain maasta, perse vilkkuu"- Ööhm.. Kun mä nostan jotain maasta, mä menen kyykkyyn, en jalat suorina kurota nostamaan. Ja hei, mä tein ihan tieteellisen testin, menin kyykkyyn hameen kanssa peilin edessä. Mitäpä vielä? Mihin katoaa ihmisen maalaisjärki kun voi anonyymisti kirjottaa?
Aa, nyt tullaan siihen "sä et voi pitää hametta oot läski"- bitch please. Mä pidän päälläni mitä mä haluan, ihan mitä vaan missä minä viihdyn, vai kenelle mun pitää laittaa aina mun idea esimerkiksi päivän asusta ja kuka sen hyväksyttää? Anyone? Ei ole minun ongelmani, ettet ole sujut itsesi kanssa ja et uskalla poistua kotoa muutakuin jätesäkki päälläsi.

Ja kolmanneksi.. "Oot läski"- juttu on mun mielestä hyvin hiekkalaatikkotasoista ja ala-aste meingin täyteistä sivistymätöntä kielenkäyttöä arvostella toisen vartaloa. Miten toinen ihminen voi sanoa M/38 kokoista ihmistä läskiksi? Mun ymmärrys ei vaan riitä. Mikä siinä on, kun ihminen ei ole kokoa xs tai xxxxxl vaan siltä välitä, niin silloin kehdataan mennä kutsumaan läskiksi. Eihän kukaan mene oikeasti ylipainoiselle ihmiselle sanomaan mitään tollasta. Olen kuitenkin valmis arvostelemaan sinun vartalosi yhtä karskilla kielellä, kuin sinä minun. Ainiin, tässähän oli tää yksi juttu! Mä olen bloggaaja, anonyymi on anonyymi- käytännössä anonyymiähän ei voi inhimillistää! Tadaa?!
Mä olen se, kenen kuvat on esillä täällä ja olen suonut teille anonyymeille mahdollisuuden kommentoida, sillä saan paljon positiivista palautetta anonyymeiltä, mutta nyt vedän blogissani rajan siihen, etten julkaise yhtäkään kommenttia jonka koen turhaksi, loukkaavaksi tai se on mielestäni epäsopiva. 
Minä olen se, joka tämän blogin sisällöstä ja kommenteista vastaa- ja kyllä, mielestäni "if you can't say anything nice, don't say nothing at all" pätee aika todella hyvin tässäkin tapauksessa. 

Ei sillä, että pahottaisitte mun mielen, ehei ehei valitettavasti, vaan mä jään miettimään todella pitkäksi aikaa sitä, että miten mä pääsisin vastaamaan nokkelasti takaisin samalla mitalla kommenttiin, mutta tittititiididiii, kappas vaan, enhän mä voi iskeä millään takaisin, muutakuin kommentin perusteella, koska minähän se tässä olen, joka omalla naamalla, omalla kropalla, omalla tyylitajulla, omalla nimellä tätä juttua teen. Ja tämähän tarkoittaa sitä, että sut saa kivittää hengiltä sosiaalisessa mediassa. Millai tua, mihin ne käytöstavat jäi? Hiekkalaatikolle?
Mun ihmisrakkaus vaan kasvaa tällästen juttujen myötä. Eikun. Mä voisin sanoa, että jokaisen negatiivisen kommentin takana on saatanan säälittävä ihmisparka, joka hakee paikkaansa tästä maailmasta rupien omassa itsesäälissään surien oman elämän puutosta keräten oman itsetuntosa rippeitä haukkumalla esimerkiksi "mä oon laihempi ku toi", mutta mä en sano, koska jumalauta kyllähän sen nyt kaikki tietää, millainen ihminen on sellaisen kommentin takana. Voin pahoin ja suren tälläisten ihmisten puolesta. Myötähäpeä kuitenkin on yksi parhaimmista asioista tässä maailmassa, ja sitä tälläiset hetket mulle suo todella paljon. 

Mä oon joskus luvannut, etten enää kirjoita tällästä anonyymille omistettua tekstiä, mutta tää oli nyt ihan over the top joten päätin antaa vittuuntuneen jennyn kirjoittaa muutaman sanasen. Oon aikasemmin jo sanonut monesti, etten mä ota enää paskaa keneltäkään vastaan, varsinkaan jos tulee laukomaan anonyyminä mun blogiini (tai johonkin mammakeskukseen), kun voisi kerätä pisteet kotiin ja tulla sanomaan mulle mun henkilökohtaiseen facebookkiin esimerkiksi. Kirjoitan koko nimelläni kuitenkin, joten ei luulisi kauhean vaikeata olevan löytää mua hakukentästä. Haha, you wish!
Luulikohan tämä ko.ihminen, että nyt poistan koko blogini ja pyydän anteeksi kaikilta, etten mitannut mitalla mekon "soveliasta" mittaa. Ehei, mä voin loistavasti, vaikka oonkin kuulemma ruma läski tyylitajuton ihminen- käytännössä sädehdin iloa ja olen hymy korvissa. Koska oon niin paljon tollasen paskan yläpuolella, enkä ota kuuleviin korviini mitään tollasta. Ja kyllä, tiedän kyllä millaiseeseen leijonan luolaan astun, kun taas kerran puolustan itseäni. Joskus toivon, että olisin niin heikko, etten kykenisi siihen, mutta mutta…
Vaikka vaivauduin ja kirjotin kokonaisen romaanin, ei tämä mitenkään iskenyt arkaan paikkaan. Sanon, miten asiat on. 

Niin ja mulla on paksut jalat enkä saa käyttää hameita. Onko jossain joku sääntö, että milloin voit ja milloin et voi pitää hametta? Mutta aion jatkossakin pitää hameita, maxeja, midejä, minejä, kaikesta mistä kitisette- voitte olla varmoja, että annatte mulle vaan voimaa ja ihan vaan ärsyttääkseni, aion todellakin tehdä uudestaan sen. Koska niin kauan kuin mä olen onnellinen itseni kanssa, ei teidän sanat aiheuta mussa muuta kuin valtavaa huvitusta. Kuinka ihminen siellä näytön takana jaksaa nähdä tollasta vaivaa?
Ainiin, joku myös sanoi, että vapun juhlatumuissa voi vilahtaa vahingossa- mutta anteeksi nyt, etten kertonut mitä mulla on iiiihan kokonaisuudessaan päällä… 
Syvimmät anteeksipyyntöni oikeasti, mutta hei.. Mulla on mustat jumppashortsit tuolla alla, niinkuin aina lyhkäsen hameen kanssa (classy woman knows how to wear a skirt)... Ja toiseksi… Mä olin kotona vapun… Niinkuin tekstissä oli luettavissa eli silmä käteen… Seuraavan kerran kun teen päivän asu-postauksen, kerron sukista ja rintsikoista lähtien mitä mulla on päällä, ettei tuu tällästä itkupotkuraivarishowta taas. 
Koska jokaisen ilkeän kommentin takanahan on täydellinen ihminen.


Ei jumalauta mä sanon vaan.


jenny

88 kommenttia:

  1. Heippa! pakko sanoa, että oon seurannut sun blogia aivan alusta asti ja mun mielestä tää on aivan mahtava blogi! sulla on niin hyvä huumorintaju ja ihanaa kun saa aina kattoa sun kuvia iloisena, kun jollain tässä maan pinnalla on onneksi vielä aivan uskomaton tyylitaju jäljellä! oot aivan upea ja tää blogi saa AINA hyvälle mielelle!:) jatka samaan malliin! kyllä tähän maailmaan vaan valitettavasti syntyy koko ajan noita kateellisia idiootteja, joilla ei myrkky pysy suussa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana Laura tsempeistäsi, uskomatonta kuulla.<3

      Poista
  2. Hyvä Jenny! Tähän postaukseen sopis kuvitukseks ne eiliset asukuvat ;D järkytyin hiukan siitä keskustelusta, tää on yks mun lemppariblogeista eikä pelkästään sen takia että jo irc-galleriassa kävin kattomassa sun kuvia! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, joo melkein olisi voinu laittaakin ;D Ja vielä ilman sukkiksia, mieti mikä haloo olis siitä tullut?! Kuitenkin on ok pitää kankut paljastavia shortseja…;D Ai oikeesti? Voi kamala!! :D

      Poista
  3. Heippa, piti oikein käydä tarkistamassa uudelleen se edellinen postaus, että kuinka lyhyt se hamonen oli :) , mutta siis tuollaisiahan ne nykyään ovat. Sitäpaitsi, sä olet niin komia nainen, että huolet, murheet pois niinkuin olet itsekin samaa mieltä kirjoituksessasi. Mä niin tykkään sun kirjoituksista ja tyylisi on ihan mahtava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän ne on, tottakai siis mulla olis voinut olla siellä alla vaikka mitä muttakun mikään ei riitä ja mikään ei oo oikein joten mitä turhia sitä miettiä, joku tuomitsee kuitenkin :) Kiitos kovasti, upeeta palautetta<3

      Poista
  4. Mä en vaan ymmärrä ihmisiä, en todellakaan. Sä olet upea nainen, jolla on yksi upeimmista tyyleistä, jonka oon ikinä nähnyt. Jos joku kehtaa haukkua sua lihavaksi, kun olet kokoa M/38, niin kai minäkin olen sitten ihan samankokoisena lihava. Aivan uskomatonta idioottimaisuutta taas ilmassa ja vihaksihan tuollainen pistää.
    Lopuksi haluun vielä sanoa, että sun valoittava persoona ja kirjoitustyyli yhdistettynä inspiroivaan tyyliin tekevät tästä blogista yhden mun suosikeista. Jatka samaan malliin, oot upea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa lihavien ihmisten kerhoon siis Iida!! Kyllä saa taas pyöritellä ihmisten ajatusmaailmalle silmiä ja näyttää keskaria vaan ;) Mutta näitä täydellisiä ihmisiä löytyy kyllä, joilla on kaiken maailman mahti ja oikeus arvostella kaikkia.. Tai miten olisi vaikka jos hankkisivat elämän. Noh, ehkä joskus!
      Kiitos kiitos kiitos, minä jatkan<3

      Poista
  5. Lowlife motherfuckers. Ei silti tarkeintahan on et perhe ja aidot ystavat tietaa kuka sa olet eika niita kiinnosta tommonen paskanjauhanta. Nauretaan vaan kaikki sun kanssa! Kumma kylla etta tommoset mammasivustolla haukkuneet ovat sit kuitenkin itse ajatelleet olevansa tarpeeksi kypsia hankkimaan kakaran, onneksi olkoon hienoja ihmismutaatioita saatte varmasti aikaan tallaisella mallikaytoksella. Eikos nyt yriteta juuri opettaa etta kiusaus on vaarin? No mut naita loytyy, oma elama on vaan niin saatanan rikasta et pystyy menna haukkumaan bloggaria jolla on rohkeutta laittaa kuvia ja jakaa elamaansa teille vitun anonyymeillekin jotka jaksatte haukkua ja mollata mut silti aina palaatte tanne??? Kuinka ihanaa.

    Ja hei STANDING OVATION to you douchebags, olette hienosti seka onnistuneesti epaonnistuneet yrityksessanne lyoda toinen maahan. Mut hei all this talk is just making her more famous, jennyhan saisi kiittaa teita!
    Bet you cunts have a happy happy life. I sure wish you one.

    Nimemerkilla Jennyn syntymasta tuntenut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aaaaamen ja minä <3 sinuu. Sori et hakkeroiduin sun puhelimeen ja tein niitä crazy heliumeja….

      Poista
  6. Heips Jenny. Luin eilen silmät pyöreenä ko. keskustelun vauvaforumilta, ja täytyy sanoa että järkkyä tekstiä. Olen samaa mieltä tossa, että jos äiti-ihmiset haukkuu tuohon tyyliin ihmisiä, niin en ihmettele yhtään että koulukiusaus on niin yleistä! Kellä on oikeasti noin saakelin tylsää että täytyy edes perustaa tollasia keskusteluja? Ketä '#"€€#€ kiinnostaa ylipääätään jonkun hameiden mitat...Voi jeesus mitä porukkaa tää maa päällään kantaa.

    Kannattaa muistaa että sä oot NIIN noiden luusereiden yläpuolelle...oikeesti..oot KOMEA nainen...ja tää blogi on mahtava. Nuo vauvafoorumit on täynnä kaikkea elämässä epäonnistunutta porukkaa jotka on pirun kateellisia toisille jotka uskaltaa elää, ja pukeutua ihan niinkuin tahtoo..välittämättä muista...! Ja sulle ollaan taatusti kateellisia!! Tuollaiset jutut kertoo kaiken itse haukkujasta, KUKAAN jolla on elämä kunnossa ei koe tarvetta haukkua tuohon tyyliin ihmisiä. Nuo on säälittäviä reppanoita jotka koittaa itse nostattaa sitä pohjalla olevaa itsetuntoa haukkumalla ihmisiä. Ja noilla foorumeilla haukutaan kaikki tunnetuimmat bloggaajat.

    Uskon myös sen, että tuon keskustelun takana oli luultavasti vain muutama ihminen...samat tyypit kirjoittanut nuo haukkumatekstit. Mutta älä sä noista surkeista ihmisistä välitä..Jatka rinta rottingilla samaan malliin, äläkä vaan lopeta tätä blogia ...oon saanut sulta niin hyviä tyylivinkkejä ja odotan aina että mitäs nyt oot pukenut päällesi! :) Sulla on oikeasti asenne kohdallaan ja ihailen sun persoonallista tyyliä ja otetta asioihin! :) Äläkä missään nimessä jää hautomaan ton paskafoorumin tekstejä tämän kauempaa, oot jotain niin paljon fiksumpaa ja viisaampaa kun nuo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuules Minttu, kommentillas sait mut ihan sanattomaksi. Välillä kun lukee kommentteja niin ajattelee että onpas taas jollain älyvapaalla huono päivä ja keksinyt käyttää sananvapautta aika törkeesti väärin mutta tälläsillä fiksuilla kommenteilla jossa on sisältöä on aivan huippu saada. Ja noi sun tsempit… Speechless.
      Tarkoitukseni on jatkaa tätä blogia (ja ilmeisesti myös ihmisten ärsyttämistä:D) ja pidän sanasi visusti mielessä.<3

      Poista
  7. Luin tän postauksen ja en voi muuta kun vain yhtyä en vaan voi ymmärtää noissa ihme vauva foorumeissaa haukkuvia ihmisiä joiden takana on joku katkeroitunut ja tylisistynyt 30+ neljän kersan kasvattaja joilla ei ole mitään muuta tekemistä kun vaan haukkua bloggaajia voin sanoa itse että menee hermo tollasiin säälittäviin ihmisiin joilla oma elämä ei pysy kasassa ja pitää saada hyväolo haukkumalla muita jos ärsyttää jokin ja haluaa sanoa suoraan niin voisi edes kirjoittaa sen omalla nimellään eikä nonyyminä nimimerkillä olen itse ollut 9 vuotta koulukiusattu ja hermo menee tollasiin

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olenpahan kanssasi samaa mieltä jokaikisestä sanasta!

      Poista
  8. Aamen sun kirjoitukselle! :) Loistopuhetta. Valitettavasti tuolla kyseisellä sivustolla on ilmeisesti joku ryhmä joka haukkuu bloggaajia. Itsekin olen valitettavasti päässyt siihen. Mut itekki kyl vähän naurahdin tuohon että sua on läskiks sanottu. Anteeks vaan mutta minä olen läski (ihan oikeesti) ja sinä et sitä todellakaan ole. Kaunis näyttävä nainen! Kateutta sanon minä. Mikäs siinä muukaan voi olla syynä. Ja mitä tuohon edelliseen asuun tulee, niin upea asuhan se oli!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilmeisesti joku ryhmä onnettomia joiden rohkeus ei ole koskaan riittänyt oman blogin perustamiseen vaan siihen, että surffaa päivät pitkät blogeissa ja anonyyminä alkaa haukkumaan. Jesshh, mikä elämä- olen kateellinen vuorostani heille! Äh, on niin turhauttavaa, miten nämä ihmiset jaksavat oli sitä kokoa nolla tai vaikka 160?! Miten paljon voi _toisen_ihmisen vartalo, tyyli, ajatukset, hiukset ETC vaikuttaa kenenkään niin suuresti, että näkee sen vaivan että menee ja näpyttelee sitä paskaa julkisesti jonnekin? oh my lord taas mä sanon vaan. Mä voisin ottaa palautetta vastaan ihmiseltä, joka siitä sanoo omalla naamallaan ja vartalollaan mutta nää on niitä juttuja, että kun on mahdollisuus rypeä paskajutuissa niin annetaan palaa- ja joka vitun ikinen "virhe" susta kyllä "huomataan" (Lue:keksitään). Kiitos Piia <3

      Poista
  9. Mielestäni edellisen postauksen asu on aivan ihana pienintä yksityiskohtaa myöden! Olet selvästi tavalliseen tapaasi miettinyt asun jokaise yksityiskohdan ja sen näkee!! Näet todella paljon vaivaa ulkonäkösi eteen mikä on todella kadehdittavaa. Olet kaunis ja itsevarma ja osaat sanoa mielipiteesi ääneen. Jotkut ei vaan kestä sitä. Nämä haukkujat ovat ehkä ihmisiä jotka purkavat pahaa oloaan netissä anonyyminä koska eivät tosi elämässä uskaltaisi sanoa omaa mielipidettään asioihin edes parhaalle ystävälleen.
    Asusi ei todellakaan ole hävytön vaan "paljastaa" juuri sopivasti. Hame on lyhyt muttei liian lyhyt ja varmati itse tiedät milloin pakarat vilkkuvat, muut eivät sitä voi arvioida pelkkien kuvien avulla. Asu on mielestäni tyylikäs ja "kalliin" näköinen ei todellakaan halpa herutus asu!!!
    Toivon todellakin että et ota liian itseesi haukuista koska olen jo nähnyt yhden lempibloggaajani kaatuvan haukkuihin ja lopettavan työnsä jota ennen rakasti niin kovin..
    Muista että olet kaunis, itsevarma ja juuri sopivan kokoinen, sulla on mahtava luonne ja inspiroit mua joka päivä :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis mähän olen vähän tyhmä jopa, kun uskallan sanoa mielipiteeni julki, sitä sen enempää kaunistelematta mutta koska on jo todettu, kaikkia ei vaan voi miellyttää. Ja kuten sanoit, jotkut ei vaan kestä sitä, ja tadaa- tässähän sitä sitten taas ollaan, paskanjauhannan keskellä syytä joka on ihan naurettava. Mutta niinhän ne keskustelut olivatkin sitä.
      Sanotaan näin, että kun tähän paskan satamiseen on totuttu jo ala-asteella niin kyllä aikamoista herjaa saavat heittää ennenkuin tämä blogi poistuu ikuisesti bittiavaruuteen, eikä tarkoitukseni ole mitenkään provosoida- just saying. Ja niin.. Tämä "asukohu" idioottien kokoontumisen multihuipentuma, mitä tähän pitäisi vielä sanoa? Eihän se mekko nyt ollut mikään kirkkoon kelpaava, mutta kukapa sinne sanoi mun edes menevän;D Tiedän kyllä, ja oon kyllä siitä todella tarkkakin, jos on jokinlainen vilahdusvaara tiedossa, siksi vinkkinä annan kaikille vauvalaisille ja kaksplussalaisille, että kannatttaa laittaa lyhyen hameen alle pikkushortsit. Säästyy monelta huolelta:D
      Mutta kiitos kommentistasi ja upeeta kuulla, että saat inspistä irti tästä minun blogistain:)<3

      Poista
  10. Mä törmäsin eilen sattumalta siihen "Hyi tätä bloggaajaa"-keskusteluun, vaikken tollasilla palstoilla yleensä pahemmin pyöri ja olin oikeesti ihan pöyristynyt! Mun päähän ei vaan kertakaikkiaan mahdu se, että mikä ihmisellä pitää olla hätänä, jos se kirjoittelee sellasia kommentteja netissä jostakin bloggaajasta (tai kestä tahansa muusta ihmisestä) mitä siinä keskustelussa oli hyvin monia. Ensinnäkin on käsittämätöntä, ettei ihmisillä ole minkäänlaisia käytöstapoja ja toisekseen en vaan käsitä miten ketään voi liikuttaa niin paljon jonkun bloggaajan naama, paino, pukeutuminen tai mikä tahansa muu, että jaksaa jauhaa siitä. Musta välillä tuntuu, että oon nolife, mutta eilen sitä keskustelua lukiessani aloin muuttaa mieltäni...Mulla ei koskaan olis energiaa tai kiinnostusta tuhlattavaks sellaseen suoraasanottuna paskaan, huhhuh :-D Tykkään sun blogista ja seurailen sitä säännöllisesti, mutta varmasti joskus sulla voi olla asuja, joista mä en pidä syystä tai toisesta. Mutta so what? Jos sun paita ei oo mun makuun tai jos sun hame on mun mielestä liian lyhyt niin sekö tarkottaa, että mun täytyy tehdä siitä joku numero? Ei todellakaan. Mulla on oikeus mielipiteeseeni, mutta pidän sen omana tietonani ja that's it, koska a) käytöstavat kunniaan, b) joskus on parempi olla hiljaa ellei oo mitään mukavaa sanottavaa, c) en saa tai hyödy siitä mitään, ainakaan mitään positiivista, jos kommentoin jollekulle ikävästi ja d) se ei kuitenkaan heilauta mun elämääni suuntaan tai toiseen pienimmässäkään määrin mitä sä puet päälles.

    Voin myös myöntää sen, että on olemassa blogeja sekä bloggaajia keistä mulla on lähinnä negatiivista sanottavaa (täytyy toki muistaa, etten tunne näitä ihmisiä irl eli ei parane tuomita liikaa). Mutta hei haloo, kukaan ei onneks pakota mua lukemaan niitä blogeja! Jos sä et pidä jostakin blogista/bloggaajasta niin etsi muuta luettavaa, simple as that.

    Niin ja tosta läski-jutusta mun on pakko sanoa, että ne heitot sai mun ärsytyksen muuttumaan lähinnä suruks. Oikeesti musta on todella, todella surullista, miten vääristynyt ajatusmaailma nykyään on sen suhteen kuka on lihava ja kuka ei. Nykymaailmassa laiha = normaalipainoinen ja normaalipainoinen = lihava. (Ja mä en edes tiedä, mitä me oikeasti ylipainoiset mahdetaan olla...) Ei tarvi kyllä yhtään ihmetellä etenkin nuorten keskuudessa lisääntyviä syömishäiriöitä ja itsetunto-ongelmia, jos sun kokoista ihmistä sanotaan lihavaks. Sairasta oikeesti. Kaiken lisäks en ymmärrä sitä, minkä takia lihava/läski/muu vastaava on haukkumasana? Ollaanko me ylipainoiset ihmiset jotenkin huonompia tai arvottomampia ihmisiä kuin normaalipainoiset tai laihat? Eipä tarvi myöskään ihmetellä sitä minkä takia hyvin monet meistä kärsii valtavista ulkonäköpaineista ja ahdistavasta epävarmuudesta, kun ihmiset alkaa haukkumaan, kiusaamaan ja tuomitsemaan vaa'an lukeman perusteella.

    Anteeks tällänen kilometrikommentti, mun oli pakko päästä avautumaan :-D Sulle Jenny sanon vaan sen, että pidä kiinni sun asenteesta ja jatka samaan malliin! Blogin perusteella voin sanoo, että oot upee, kaunis, hauska ja vahvan oloinen nainen juuri tuollaisena :)

    Erika

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koska, suomessa, on, rangaistavaa, olla, bloggaaja. Valitettavasti näin on. Koska ne typerykset kotonaan lökäreissä ja isossa tpaidassa eivät saa itsestään mitään irti niin kokevat meidän bloggaajien nostavan itsemme johonkin helvetin jalustalle. A,B,C ja D:t jotka luettelit- aamen!! Jokaisen nettikommentoijan pitäisi sisäistää nämä asiat! Vitsi mä oon ihan fiiliksissä miten hyvin tän sanoit:D Ja lisään vielä, että luuleeko nämä ihmiset nyt kun he kirjottelivat kaikennäköistä paskaa, että mä muuttaisin itteäni jotenkin? Laihduttaisin? Rupeaisin käyttämään "normaaleja" vaatteita? Menisin kauneusleikkaukseen? Toivottavasti eivät, koska sitten haluan poistua tästä planeetalta mahd pian :D
      Mä en ymmärrä, miksi ihmiset palaavat blogeihin, joita eivät voi sietää tai he provosoituvat niin, että on pakko suoltaa paskaa sinne? Mikä maailman mahti heidät pakoittaa palaamaan sinne, jos kaikki on niin väärin jne jne jne? En ymmärrä. Mä voin aivan hyvin myöskin myöntää, että mulla on muutama blogi sellasia, joihin en voi palata kuin kerran vuodessa ehkä- mutta mieleenkään ei mulle tulis kirjottaa mitään loukkaavaa settiä sinne.
      Kun mä löysin tieni niihin keskusteluihin, olin ensin hämmentynyt- että hetkonen, mun pikkupikku blogista on tehty juttu keskustelupalstoille, jossa haukutaan vaan yleensä kuulemma niitä "julkkisbloggareita", ja seuraavana tuli kommentteja lukiessani suuri suru myöskin. Suru suru ja suru, joka muuttui samalla twistillä myötähäpeeksi, koska ne kommentit ei ottanut loppuakseen ja jutut muuttuivat kokoajan säälittävimmiksi. Onneks mä luin ne keskustelut vaan kerran läpi ja annoin pikkusieluisten ihmisten jauhaa keskenään- mistä ikinä nyt keksivätkään. Tänä päivänä musta tuntuu, että kaikkien pitää olla enemmän tai vähemmän #fitness #healthyfood #gymholic ennenkun saat minkäänlaista respectiä ihmisiltä. Koska jos joku nyt haluaa historian luennon niin kannattaa tutkia vuosisatojen ajoilta, miten vartalonihanteet ovat muuttuneet ylipainoisen kropan ihailusta sairaalloisen kapeaan vyötäröön jne, ääripäästä toiseen, jokainen got the point. Joten miksi tuhlata aikaa, kun taas muutaman vuoden päästä ihmisten päässä on toinen ihanne?! Jos sä oot onnellinen noin ja mä onnellinen näin niin kenes persettä sen pitäis sitten liikuttaa näytettiin sitä sitten koripallolta, päärynältä, laudalta etc? Ihmiset voisivat mennä niiiiiin itseensä ja lopettaa säälittävän rannalta ruikuttamisen, jos ei oo tyytyväinen itseensä ja oloonsa, niin jumalauta ei se siitä parane ainakaan että menet haukkumaan ihmisiä, joille olet kateellinen tms. Perkele.:D
      Sori munkin tällänen kilometrikommentti :D Harrastan näitä näköjään aikas paljon heheee. Kiitos Erika ja ihanaa, että jaksat täällä käydä ja aina niin mukavasti kommentoida. Merkitsee paljon että on ihmisiä jotka jaksavat nähdä niiin paljon positiivista kuin sinä.<3

      Poista
  11. Sä oot kyllä mahtavan vahva nainen! Olet niin kaunis ulkoisesti kuin sisäisestikin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aww<3<3 Mieltä lämmittävä kommentti, kiitos!!

      Poista
  12. Oot upee ja vahva nainen! Must tollaset ihmiset o säälittävii ketä iha oikeesti kehtaa tulla anonyyminä haukkumaa toisii!!! ei mahdu mun korvie välii.. muistan ku julkasit sen ulkomailt kootun bikini postauksen ni mulle on siitä jotenki jääny sellane et woou oot mielettömän upee ja nii ulkosesti ku sisäsestikki kaunis nainen:) ja toi 'läski' juttu ni hyi hittolaine ku se sana kuulostaa rumalta.. läski.. for real??? M/38 o normaali suomalaise naise koko ?? ja onko se sit hianoo jos selkäranka näkyy ja kylkiluut ja lonkkaluut näkyy.. mulle sun blogis o antanu sellast voimaa ja kunnioitust omaa ittee kohtaa ku enne olin just sillai et en pystyny melkeimpä kattoo peilist ku näin S kokose ruma pulluka mut nyt ku miettii ni hei mitä hittoa?! kuulostaa nii sairaalt. jatka samaan mallii! Oot rohkee plikka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainiin, olinkin jo unohtanut sen biksupostauksen! Mähän oon käytännössä näyttänyt jo kaiken- mitä nämä anonyymit vielä jauhaa kun eikö se nyt oo kaikille ihan selkeetä, etten mä oo mikään nollakoon tyttö, koskaan ollut eikä musta koskaan (toivottavasti) tulekkaan! Ja luulikohan ne törkysuut ihan tosissaan että mä tajuan sen vasta kun he perustavat tuollaisen kehittävän keskustelun :D Jos käyttäisin julkisesti äksdeetä, laittaisin sen äskeisen lauseen perään.
      Mun mielestä jokaisen tulee hyväksyä itsensä sellaisena kuin on. Ala-asteella muistan, kun meillä oli joku terveystarkastus ja muistan, miten yksi poika varasti mun repusta sen lapun, missä oli paino pituus jne. Mulla ja eräällä laihalla tytöllä tais olla painoeroa 2-3 kiloa, mutta olin silti se läski. On olemassa eri ruumiinmalleja, vartalontyylejä, ja joillakin rasva kertyy reisiin, joillakin vatsaan, joillakin käsiin, tai sitten tasaisesti kaikkialle. Miks mä opetan tällästä täällä, kun tän pitäis nyt olla ihan itsestäänselvyys ilkeille anonyymeillekin.
      Joten.. Jos itseensä ei ole tyytyväinen eikä ajan kanssa opi olemaan, pitänee asialle tehdä jotain. Se on jokaisen päässä se kytkin "i don't really even care what you're thinking about me"- joka sitten kytkeytyy kun tarpeeksi on kolhuja elämä suonut. Mutta vaikka sanon, että oon sujut itteni kanssa on mullakin päiviä esimerkiksi kuukautisten ihanana aikana kun tunnen oloni niin kauheaksi pullataikinaksi joka vain kohoaa seuraavien päivien aikana :D Mutta niin, ajaudun taas aiheesta. Naiset varsinkin näkevät itsessään hirveästi negatiivista mikä on surullista mun mielestä.. koskaan kun ei oo hyvä:/ Pitäis keskittyä siihen olelliseen, omaan elämään ja hyvään oloon, oli se sitten koossa 0 tai 60. Nobodys business.
      Kaikkea ihanaa sinulle ja tsemppiä! Olet upea noin.

      Poista
  13. Huh en vaan pysty ymmärtämään ihmisiä ketkä haukkuvat/arvostelevat jne bloggareita anonyymisti. Ei vaan mene meikäläisen jakeluun! Saatika jossain keskustelupalstoilla jauhavat muista ihmisistä?! Eikö niillä ihmisillä ole muuta tekemistä oikeesti kun käyttää aikansa toisten haukkumiselle. Aika tylsä elämä!

    Luin juuri ennen tätä postaista edellisen ja katsoin että onpas ihana asu :D ei kyllä käynyt mielessäkään että onpa lyhyt tms. Sulla on ihan mahtava tyyli ja niin kaunis vartalo ja olet ihailtavan rehdin oloinen nainen :) keep going girl!

    Ansku

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole, mutta mikäs sen parempaa kuin jauhaa paskaa netissä anonyymisti? Sarkasmin multihuipentuma ja äksdee kaupan päälle!! :D koska jokainen ilkeä anonyymihän on itse täydellisyys.<3
      Haha, ihana! Kaikki katsos kun eivät näe sitä jatkuvaa negapaskaa kaikessa;D Kiitos kiitos kiitos Ansku!<3

      Poista
  14. Toivottavasti ehdit lukea myös niitä positiivisia kommentteja siitä ketjusta, niitäkin riitti jopa sellaisella palstalla! Itse törmäsin siihen ketjuun eilen ja löysin sen avulla blogisi ja todellakin jään seuraamaan :) Olen myös ihan varma etten todellakaan ole ainoa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sillon kun mä selasin ne läpi niin siellä tais olla ihan muutama "panisin"- kommentti. Ja joku että nätti pullukka. Jesshhh.:D Mutta hyvä kuulla että edes joku on sitten ilmeisesti keksinyt musta jotain positiivistakin?!?
      No mutta hei huippu homma että sellaseesta paskashowsta löytää joku tännekin ja jää vielä seurailemaan!! :) No juu, et jäänyt ainoaksi ;)

      Poista
  15. Postaus joka kuvasi tunteitani täysin. Ei tsiisus mitä porukkaa! Hyvä ettet lannistu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinpä. En lannistu, pusken eteenpäin vaan kovempaa ;)

      Poista
  16. Ei ei en mää kestä. Siis naurettavaa. Ois hienoa nähdä ketä on anonyymien takana. Tai no sen tietää: kateelliset. Mä ottasin sun tyylin ihan millon vaan. Hyppisin riemusta. Niin ihanaa kun osaat ottaa negatiivisenkin palautteen vastaan noin. Oot vahva. Ja todella kaunis. Ihannoin myös tota että olet tyytyväinen upeaan kroppaasi. Ei todellakaan tarvii olla langan laiha. Niin ne miehetkin sanoo ;) jatka samaan malliin ja piristä meitä jatkossakin! Voisit kyl pamauttaa jokku alusvaatekuvaukset käyntiin :D ja vielä niille anoille ketä sanoo et lyhyt mekko.. jenny pukeutuu TYYLIKKÄÄSTI ja soveliaasti. Siis upeasti. Menkääs kaupungille kattoo 15-18 vuotiaiden tyttöjen asuja. Ja menkää niille sanomaan.. jos on tarvetta. Tai no..paras ois että keskittysitte omaan elämään :) ja se on voi voi jos ette osaa pukeutua. En osaa mäkään mutta nautin elämästä ja kunnioitan toisten elämää.. ja niin miksi vaivaudutte lukemaan tätä blogia jos ette sisimmässä tykkää ;)

    tsemppiä jenny!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis etkö tiennyt, että nämä ilkeät anonyymit ovat niitä VS:n alusvaatemalleja, niitä täykkäreitä?? Luulisi silti, että arvostelis toisia sitten ees omalla jumalaisen kauniilla kropallaan ja hulmuavilla hiuksillaan, virheettömillä kasvoillaan, selluliittivapailla reisillään jne jne, mutta jostain kumman syystä näin ei käy? MIKSEI?! :(
      Meillä isäntä luki niitä kommentteja ja sitten laittoi puhelimen pois. Ei sanonut mitään ja mä olin silleen että NO mitä?! Sitten se kohautti olkiaan ja heitti selvästi retorisen kysymyksen että "luuleeko noi ihmiset että noista kommenteista SÄ loukkaantuisit" ja jatkoi pelaamistaan. Onhan varmasti miehiä jotka tykkäävät mallinlaihoista naisista, tai normaaleista pömppiksen omaavista naisista, tai ylipainoisista, kuten sanottu jokaiselle jotakin! Meidän isäntä nappas mua jenkasta kiinni eilen ja sanoi rakastavansa mua näin, too bad ettei pyytänyt alottamaan superdieettiä :D Ja hei noi alusvaatekuvaukset haha, mä nään sen kaiken raivon jo mun kommenttiboksissa jos sellaseet joskus hairahduisin tänne laittamaan hahahaa :D Ja keskustelut vauva.fissä<3
      Kiitos sinulle kommentistasi, oli paljon hyviä pointteja ja ajatuksia ja kehut mulle vielä kaupan päälle, kyllä mun taas kelpaa miettiä näitä kommentteja kun seuraavan kerran kriiseilen turhasta itseni tai vaatteiden takia :)<3

      Poista
  17. Ensin ajattelin, että tuollaiseen kommentointiin ei kannata vastata mitään. Onnistuit kuitenkin tuossa todella hyvin. Kommenttisi oli asiallinen ja rauhallinen, vaikka voin kuvitella kuinka paljon se ärsyttää. Onhan se tosi, että hameesi on lyhyt. Se, onko se liian lyhyt, riipuu siitä miten sitä kannat. Moni pystyy pitkässäkin hameessa esittelemään pikkuhousujaan. Kuitenkin asusi peittää pyllysi, toisin kuin nykyään monilla muilla. Mielestäni on todella tyylitöntä pukeutua leggignseihin joista näkyy läpi, yhdistettynä tunikaan ( ennen nimitettiin t-paidaksi), joka päättyy takapuolen yläpuolelle. Aurinkoisella ilmalla voi sitten kaikki ohikulkijat ihastella pikkuhousujen kuviointeja. Kaiken kaikkiaan asusi oli mielestäni hieno, mutta eihän kaikkia tarvitse, eikä voikaan miellyttää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ajattelin ensin mäkin, että bullshit, antaa olla, mutta sitten yhtäkkiä mulla olikin näköjään "hieman" kirjoitettavaa :D Onneksi ärsytys oli vain hetkellistä ja nyt säteilen onnellisuutta ja iloa, kamalan piristävää tulla haukutuksi ja se voimanpotku minkä siitä saa kun tajuaa että fuck it, hajoispa noi omiin ongelmiinsa :D Joitahan ei siis ilkeiden anonyymien täydellisessä elämässä ole. Silly me.
      No näin mä näen asian kanssa. Ihan samaa mieltä olen. Lyhyen(kin) mekon kanssa kannattaa aina laittaa jotkut shortsit alle, niin kuvioinnit ei näy ja leggareista en sano edes mitään. Mä olin kerran ollut salilla ja mulla oli sellaseet ginan mustat workout leggarit jalassa ja sitten mut raahattiin väkisin kirppikselle ja kyllä mua niin hävetti kulkea niin, kiitos äidin malttamattomuuden! :D Lyhkäsistä hameista leggareiden kautta voitaisiin keskustella näistä we<3it inspiskuvista joissa on revityt korkeavyötäröiset shortsit, joista vilkkuu pakarat. Classy one vai milleen se meni? ;D
      Kiitos kommentistasi!!

      Poista
  18. Täytyy myöntää, että eksyin blogiisi juurikin tuon pahamaineisen keskustelupalstan kautta. Minusta asussasi ei ollut mitään vikaa, tuli oikein paha mieli niistä kaikista kommenteista. Puhut totta, se kuka tuollaista paskaa suoltaa toisesta ihmisestä anonyymisti, ei voi olla itse kovin sinut itsensä kanssa. Jotain positiivista kuitenkin, eksyin blogiisi ja täytyy sanoa että jäin koukkuun! Oot todella taitava tekemään kynsiä, kaunis ja pukeudut ihanan inspiroivasti! Jään lukijaksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa, ja toivottavasti viihdyt mukana!:) Jotain hyötyä siitäkin paskalandiasta ja kiitos sille, joka nämä keskustelut aloitti, olen paljon velkaa kun saan blogiini fiksuja lukijoita lisää! Kiitos hirmuisesti.:)

      Poista
  19. Siis mitään?! Mä luin sen edellisen postauksen ja ajattelun sillon heti että mäki voisin tollasen yhdistelmän laittaa päälleni! :D mut nyt aijon todellakin laittaa!!! 😆

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ….Muistathan laittaa pilkkihaalarit alle vielä varmuuden vuoksi tai ainakin hyväksyttää hameesi mitta jollakin super nega-anolla!! ;D Jeshh!!

      Poista
  20. Toinen Jenny täällä moikka!
    Ensi kerran kommentoin mihinkään blogeihin vaikka kauan sinunkin blogia olen seuraillut. Jäin koukkuun tähän, koska asusi ovat (ja kynnet mitä teet !<3) aivan ihania ja vaikutat tosi persoonalliselta tyypiltä! Oikeastaan löydän samoja piirteitä itsestäni.
    Tämä nyt vain sai minutkin nauramaan täällä ruudun toisella puolella ja oli pakko laittaa oma mielipide tänne esille ;)
    Mistään muustahan tuollaisissa kommenteissa ei ole kyse kuin kateudesta ja juuri tästä no-life -meiningistä! Kai ne nauraa partaansa ja saavat tyydytystä provosoinnista tms. mutta kertoo myös ihmisten omasta epävarmuudesta ja heikkoudesta. Antaa lasten kasvaa…

    Tsemppiä sulle ja pysy persoonallisena, ihanana omana itsenäsi! :)

    Jenny M

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei vain kaimasein!
      Kiitos kiitos kiitos ihanainen<3 Tiedä sitten sitä lopullista syytä noiden kommentoijien motiiveihin mutta aikas hyvät vaihtoehdot heitit kehiin!! :)

      Poista
  21. Keep going girl! <3 Jokaisen kitisevän anonyymin takana on joku itseensä tyytymätön tyttönen, jolla ei oo kaikki kynät penaalissa. Sä oot ainakin mun idoli, tuun tänne aina hymy kasvoilla ja lähden sama hymy kasvoilla kun oot vaan niin kertakaikkisen U-P-E-A! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aww.. Mitä pitäs tehdä kun ei tiedä mitä sanoa tälläsiin kommentteihin muutakuin että kiitos kiitos kiitos ja kiitos <3! On upeeta tietää ettei mun kaikki vaivannäkö mene ihan harakoille vaan joku oikeasti palaakin tänne kerta toisensa jälkeen!

      Poista
  22. Jotain hyötyä noista vauva-palstan paskamootteistakin joskus, nimittäin täällä ilmoittautuu yksi uusi lukija! Keep ut the good work Jenny ☺

    VastaaPoista
  23. Aarrggh, mitä sontaa olet saanut niskaasi!!! Olen sinua huomattavasti vanhempi, muotia intohimoisesti seuraava äiti-ihminen ja olen niiiin rakastunut sinun upeaan, näyttävään ja rohkeaan tyyliin! Ja rohkealla en tarkoita mitään paljasteluita vaan sitä, että uskaltaa pukeutua miten haluaa ja vähän eritavalla. Luen tosi paljon muotiblogeja ja joskus suorastaan kyllästyttää kun mennään jotenkin sen saman kaavan mukaan. Mutta sinulla on ihan häikäisevän upeita asuja, kadehtien katson ja yritän ottaa oppia! :) Olet upea, upea tyylikäs nuori nainen ja itsevarmuutesi näkyy!! En voi tajuta miksi joidenkin on pitänyt mennä tämmöisestä purkautumaan johonkin IHAN kummaan paikkaan!
    Jatka vain samaan malliin!!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vautsi vau vau millainen kommentti, mukava kuulla että vanhemmatkin tänne ovat päätyneet! :) Sanattomaksi veti sinunkin palautteesi.. Apuva.. Kiermurtelen tuolissani vaivaantuneena kun en oikein osaa sanoa taaskaan mitään ja minäkö muka ihminen joka harvoin jään sanattomaksi?! Syön sanani!!:D
      KIITOS!<3

      Poista
  24. Oot mun sankari! You go Girl ♡

    VastaaPoista
  25. Mä en voi kun kiittää sitä keskustelua, (hah..) koska löysin blogisi ja tää on ihan mahtava. Oon kuluttanu tuntikausia tänään selatessani postauksia. Jatka samaan malliin, oot upea! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa, hienoa että siitä paskashowsta oli oikeasti jotain konkreettista hyötyä- kun sinäkin tänne kerran löysit sen kautta :) !! Voi, eikä :D Kiitos<3

      Poista
  26. Girl you are my hero <3 Älä välitä tollasista ihmisistä! Mäkin sattumoisin löysin sun blogin sielt vauva keskustelusta ja ihmettelin suuresti mitä ne siellä kirjotti ja päätin tulla kurkkaa sun blogia ja tykästyin tähän tosi paljon tsemppiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Laticia<3 En välitäkkään tämän tekstin verran enempää, jätetään tollaseet paskanjauhajat omaan arvoonsa:) Kiva kuulla!

      Poista
  27. voi hyvä luoja :D miten ne jaksaa!

    joskus eksyin juurikin tähän mammakeskukseen kun googlettelin mungolifen Annan tatuointia tms, niin siellähän on ilmeisesti aina kunnon sessiot menossa aiheesta miksi vihata kutakin bloggaajaa. en kestä, luin huvittuneena niitä kommentteja ja mietin että kuinka kateellinen täytyy olla? olihan siellä mm. juuri Annasta että on 40-vuotiaan näköinen korppikotka, ja ps. i love fashion Lindasta että mikä hän luulee olevansa, kun yhdistää lenkkarit ja klassisia vaatteita sekä merkkilaukkuja....... huh huh sanon vaan, en voi muuta todeta :) väkisin pakko vääntää jotain haukkumapuhetta jokaisesta! tekisi mieli sanoa muutama sananen sen forumin käyttäjistä mutta en viitsi tuhlata energiaa sellaiseen. tämä oli hyvä postaus!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. …Mutta onneksi nämä ko.anonyymit omistavat täydellisen elämän, täydellisen tyylitajun, täydellisen naaman, kropan, lompakkokin taitaa olla kunnossa jne että on jumalauta pokkaa tulla arvostelemaan toisia, vaikka omassa itsessä olisi vähän tutkailtavaa:D Joo, mä oon kanssa aikalailla valmis taputtelemaan tämän paskamyrskyn ja sen pikkusieluiset täydelliset ihmiset, antaa heidän jauhaa ja saada näin kiksejä. Varaa on poka jauhaa ja jauhaa, mutta luulis että omassa täykkäri elämässä olisi muuta tekemistä kuin olla vauva.fissä….

      Poista
  28. GO Jenny! Sä oot aina ollut tyylikäs ja oot sitä nyt vielä enemmän! :) Ihmiset, jotka täällä jaksaa läyhätä sun hameen pituudesta, ei todellakaan oo onnellisia omasta kehostaan ja itsestään! (: Ne ei onnistu sua lannistamaan, tiedän sen!! (:
    Susse

    VastaaPoista
  29. Täysin pöyristyttävää nimenomaan tuo negatiivisuuden määrä netissä anonyymien kohdalla. Pistää vain miettimään, että kuinka negatiivisia kyseiset ihmiset ovat normaalielämässä? Ja mitä sitten, vaikka mekkosi olisikin hieman lyhyt? Miksi siitä täytyy tehdä itselle ongelma? Jos minä näen netissä omasta mielestäni liian lyhyen mekon, ajattelen "enpä itse pitäisi tuollaista päälläni", mutta en tosiaan kokisi tarvetta kiusata tai haukkua kyseistä ihmistä.
    Ja asiahan on juuri niin kuin itsekin sanoit, kaikkia ei voi miellyttää joten elä niinkuin haluat. Positiivisuus luo positiivisuutta ja olikin mahtavaa lukea, että raa'asti suodatat turhat negatiiviset provokaatiokommentit pois! :) Negatiiviset kommentit, joiden tarkoituksena on vain luoda pahaa mieltä, on hyvä jättää omaan arvoonsa (eli täysin huomioimatta).
    Kiitos, että käsittelit aihetta blogissasi! Nettikiusaaminen kun on kiusaamissa samoin kuin mikä tahansa muukin! Ihanaa kevään jatkoa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskon, että ko.ihmiset eivät ole oikeassa elämässä niin negatiivisia, koska c'moon- sitähän joutuis olemaan negatiivinen omalla naamallaan! Eikä siihen monella pokka riitä, siksi tämä anonyymin käyttäjänimen taakse on niin helvetin helppo mennä ja antaa näppäimistön laulaa vaan. Säälittävää minusta, koska mun mielestä nettikäyttäytymisen pitäisi olla sellaista ettei kirjoita mitään mitä ei pystyisi oikeassa elämässä kasvokkain sanomaan! Mutta kun ei opi niin ei opi. Blaah.
      Mä aion kuin aionkin suodattaa kaikki paskapostit suoraan roskikseen, en halua tästä blogista mitään jenny hyvönen vs. anonyymi- sotatannerta, ne sodat on nyt sodittu. Tiedän että tulen saamaan paskaa siitäkin, kun en julkaise "kritiikkiä" sisältäviä kommentteja vaan pelkkiä positiivisia ja kehuvia kommentteja. Kritiikki siksi heittomerkeissä että anonyymit tarkoittavat sen olevan "vittu sä olet ruma läski typerä idiootti pelle luuuseri" etc kommentti. Ei. Jos haluaa antaa palautetta esim tästä mun hameesta niin olisi voinut esim kirjoittaa nätisti mitasta ja ehdottaa esim tummempia sukkiksia. Asiat voi sanoa niin monella eri tavalla!:)
      Oles hyvä vain ja kaikkea ihanaa sinullekin!

      Poista
  30. Mäkin luin ton keskustelun vauvapalstalta, onneksi, nimittäin löysin sen kautta sun blogin ja sulla on tosi hieno tyyli ja oot kaunis! Jään ehdottomasti seuraamaan. :)
    Sun vappuasuki oli mun mielestä oikein onnistunu. Käytän myös lyhyitä hameita ja niissä ei oo mitää vikaa niin kauan ku pakarat ei näy ja osaa olla niis hienosti. Jatka samaan malliin!
    T. Virpi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Virpi ja tervetuloa seurailemaan!! :) No sitäpä, mutta kun kaikille tämä lyhyt hame+ käyttäytyminen nätisti hameen kanssa on ilmeisesti mahdoton yhtälö ymmärtää saati sitten toteuttaa oikeassa elämässä.:) Sen verran aiheutti pahennusta kuitenkin että jotain on luettavissa rivien välistä!

      Poista
  31. Et vaikuta itsekään sen paremmalta kuin anonyymit: viisas nimittäin vaikenee ja ohittaa pienet ihmiset olankohautuksella. Kirjoitit nauttivasi myötähäpeän tunteesta, sitä ne vauvalaisetkin teki sun kohdalla. Ja tiedoksi ihan sellainen minun-mielestäni-kaikkitietää-juttu, että vauva.fissä liikkuu niin miehiä, kuin naisiakin kaikista ikäluokista ja elämäntilanteista. Sitä linkitetään paljon sosiaalisessa mediassa ja monet vilkuilevat sitä satunnaisesti yön synkkinä unettomina tunteina. Se on suomalaisen taviskansan yleinen hengailupaikka joka on kansan suosioon jäänyt varmaankin siitä syystä, että sinne ei tarvitse rekisteröityä, eikä se ole pelkästään kateellisten äitien landia. Sorry to tell.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olenko minä sanonut olevani parempi ihminen kuin anonyymi? Esimerkiksi missä kohdassa? Sanoin olevani tämän paskashown yläpuolella. Heikko ihminen vaikenee eikä osaa puolustaa itseään. Mä kirjotin romaanin ko.aiheesta ja ohitin pienet ihmiset helvetin äänekkäästi olankohautuksen kera. Eiköhän ne vauvalaiset nauttinut kuitenkin ihan siitä läyhäämisen ja paskanjauhannan ilosta? :)
      Pyydän todella paljon anteeksi, että sinun-mielestäsi-kaikkitietää-juttu vauva.fi;stä oli mulle aivan utopiaa. Harmillista paskaa. Itse oon päätynyt kaksplus ja vauvasivuille kahdesti- pystyt varmaan arvaamaan millä kerroilla, joten todellakaan tämä ei ole mitenkään tuttua kaikille- joillakin katsos on muutakin tekemistä kellonajasta riippumatta. Olet aivan oikeassa että se on suosionsa saavuttanut sillä, että paskanjauhantaa ei tarvitse omalla nimellä heittää, kuinka siistiä? Oikeasti? Aikuiset ihmiset, nuoret, vanhukset? Kateelliset tai ei kateelliset? Elämäänsä kyllästyneet jotka eivät löytäneet mitään muuta hengailupaikkaa kuin nämä ko.keskustelupalstat ja kyvyn hyödyntää sananvapautta. Oh my lord, jätän työni ja muun elämäni, jotta saan kaiken irti näistä paskalandioista jopa yön synkkinä unettomina tunteita. Ja päivisin. Ja iltaisin. Eläköön vauva.fi ja uusi elämäni sen syövereissä!! Elämä on ihanaa! Just sayin :)

      Poista
    2. Kukin dallaa tyylillään. Muhun ei vaan uponnu yhtäaikaa raivarit ja se ettei sua mukamas kiinnosta. Asioista voi olla montaa mieltä, mutta minun mielestäni asioiden yläpuolelle noustessa niihin ei tuhlata enää yhtään ylimääräistä aikaa ja vaivaa, varsinkaan tällä lailla kuin sinä teit, eli laittamalla lisää negatiivista energiaa myllyyn. Rivien välistä voi kyllä lukea sen, että olet tuohtunut. Tekisit sen mieluummin rehellisesti, nyt minulle välittyy enemmänkin kuva, että haluaisit ajatella tavalla johon et pysty. Tsemppiä.

      ps. Siinä on eroa, vaikeneeko asenteella pää pystyssä vai vaikeneeko siksi, että ei uskalla muuta. Itse suosisin ensimmäistä vaihtoehtoa.

      Poista
    3. Raivareista sen verran, että kerran viidessä vuodessa jonka oon mieheni kanssa jakanut on hän päässyt vain KERRAN sellaiseen tilanteen näkemään, ja pelissä oli kuitenkin pikkasen hohdokkaammat asiat kuin tällänen pikkusieluisten kiukuttelu mammapalstoilla oman itsensä riittämättömyydestä. Joten, raivareita tämä romaani ei kyllä ole nähnytkään. Annahan anteeksi nyt, mutta tämä postaus ei lietsonut kenessäkään muussa mitään negatiivista fibaa, kuin sinussa. Ja rivien välistä lukemisen kannattaa jättää niille, jotka sen taidon taitaa. Ainoa, mikä aiheuttaa minussa tuohtumusta on se, ettei mun ymmärrys riitä siihen että ihmiset tuhlaavat kallisarvoista aikaansa toisen ihmisen haukkumiseen. Ja luulevat vielä, että otan siitä itteeni. Minä ajattelen juuri tällä tavalla, kuin kirjoitinkin, on aivan toissijainen asia, millaisen kuvan se sinulle välittää- koska sä näet asian miten sä haluat. Vaikka mä jumalauta kirjottaisin raamatun tekstejä tänne niin sä voit nähdä asian omalta kantiltasi miten tahdot. Joten let it be.
      Ps. Suosittelen sinulle lämpimästi kumpaa tahansa vaihtoehdoista, joskus vaikeneminen kun on kultaa :)

      Poista
    4. Kyllä se herra N on saanu kokea sun raivoamiset enemmän ku kerran... ;)

      Poista
    5. Ai on ?! :) kiva tietää uusia juttuja meidän parisuhteesta!;)

      Poista
  32. Musta on hienoa, että oot tän kaiken yläpuolella. Mua alkaa ottaa päähän aivan h**tisti kun joku alkaa arvostella toisen ulkonäköä lihavaksi/liian laihaksi. Kaikilla on omanlainen kroppa ja musta on ihailtavaa, että oot itsesi kanssa sinut. Sä oot upea nainen ja sun tyyli on aivan upea.:) Jos jonkun itsetunto ei kestä katsella sinua, voi jättää koko blogin ja olla lukematta sitä. Mä en vaan pysty tajuamaan mikä siinä on niin vaikeaa vaan skipata koko blogi, jos siitä ei tykkää. Mutta ei, kun aina vaan pitää päästä pahoittamaan jonkun toisen mieli... tsemppiä ja hei, aina voi mennä vieläkin lyhyempään hameenmittaan ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki on erilaisia kropaltaan, ajatusmaailmaltaan, ulkonäöltään, koulutukseltaan JNE. Mä olen onnellinen näin, so what's the problem joillakin? Haluun kovasti vastauksen tähän. Oon monen itkun ja suruntäyteisien alemmuuskompleksien kautta tässä pisteessä- minä olen minä sanoi kuka mitä tahansa. Mä olen 100% samaa mieltä kanssas siitä, että jos mussa tai mun blogissa ärsyttää jokin; miksi palata tänne pilaamaan oma päivänsä? EN ummarrraa… :D Mä menen seuraavaks kyllä ton hameen kanssa ulos ja laitan jotkut helveeetin räikeet alusvaatteet alle. Eiks je?
      Kiitos Karoliina<3

      Poista
  33. Lapsellisia kakaroita tollaset, jatka samaa mallii :) !! T superevsu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näitä löytyy joka lähtöön!!:) I will ;)<3

      Poista
  34. Näin ko. Ketjun ja tulin saman tien lukijaksi! Upeita kynsiä teet, niistä saa paljon inspistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jes! Mitä enemmän teitä on päätynyt tänne, sitä enemmän haluan kiittää keskustelujen aloittajaa.:) Kiitos ja tervetuloa, toivottavasti viihdyt :)!

      Poista
  35. Olihan joku kommentoinut siellä, että bloggaaja on kaunis ja seksikäs. Sen takia minäkin tulin katsomaan, mistä siellä nyt taas hölistään, ja jukopliut, oikeassa oli anonyymi :D Sä OLET mielettömän kaunis ja hyvännäköinen nuori nainen! Jatka samaan malliin!

    Sinänsä tuntuu pahalta leimata mammapalstailijat kateellisiksi ämmiksi, mutta ehkä mammat ovat nähneet sun tyylissä omat rajoitteensa; jos esimerkiksi joku sun kokoinen ja mittainen on päättänyt, ettei hänelle sovi lyhyet helmat, eivät ne saa sopia kenellekään muullekaan. Tiedä häntä, mutta mitäpä sitä toisten turhautumista ja kateutta murehtimaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai oliko siellä niin? Kuinkahan kauan se keskustelu onkaan jatkunut kun mä selasin sen varmaan ekan 10 min aikana kun se alkoi :D No mutta hyvä jos ei nyt ihan syvimpään maanrakoon lytätty =D Kiitos sinulle <3
      Sä puit aika helvetin hyvin sanoiksi sen mitä mä oon yrittänyt saada sanotuksi!! Törkeen hyvin sanottu!

      Poista
  36. Mistä löytää sen vauva.fi keskustelun :o palan halusta nähdä sen. Jenny, tsemppiä
    sulle, oot paras♡

    J

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Googlettamalla- en tiedä, ei nappaa lähteä etsimään sitä koska mitään kehittävää keskustelua se ei kuitenkaan sisällä :D
      <3

      Poista
  37. Voi apua XD mä katoin tän postauksen pari ekaa lausetta ja otsikon, sitten menin kattoo et mikä sun aikasemmista postauksista on aiheuttanu näin paljon mielipahaa muissa ihmisissä. En mä löytäny ku ton vappuasu-postauksen ja aattelin että oot poistanu sen postauksen mikä oli niiiin dramaattinen muiden mielestä :-D ai perkele siis oikeesti se oli toi vappuasu mikä oli niin kamala vai??? huhhhuuhhh en voi ymmärtää XD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se vappupostaus oli päivän pois jotta raivarimammat saa jäähdytellä tunteitaan.:) Nyt se on kuitenkin taas nähtävillä. Ja juuri se postaus, se THE hame aiheutti tämän paska-aallon :D Kummallista, right? Ei voi ymmärtää, ei!

      Poista
  38. Hei älä huoli. Mäkin eksyin ton "keskustelun" kautta tänne ja nyt sain luettua koko blogin loppuun, pari päivää meni :) Ihana, kaunis tyttö oot. Helppo sanoa, mutta toisesta korvasta sisään ja samantien ulos. Yhden lukijan sait lisää ainakin. Mä aloin jo tutkia sun Beaty Boxin FB sivuja jos tulisin kesällä Poriin sulle asiakkaaksi.

    Taru

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä heitto laittaa toi keskustelu heittomerkkeihin, naurahdin ;D Ai sä oikeen luit koko blogin <3_<3 ! Mulla menee nää nykyään kyllä korvasta sisään ja samantein ulos- kirjotinkin että kiusaaminen kertoo enemmän kiusaajasta, kuin kiusatusta koskaan. Kiva kuulla!! Nähään sitten jos niin päätät :)!

      Poista
  39. Hei Jenny,
    Yksi blogisi seuraaja uskaltautuu nyt myös ensimmäistä kertaa kommentoimaan :) Seuraan muutamia fitnessblogeja mut muotiblogeista sun blogi on ainoa jota seuraan.
    Sulla on aivan käsittämättömän ihana, värikäs ja rohkea tyyli. Oot kaunis ja itsevarma nuori nainen ja musta on hienoa, että uskallat pukeutua erikoisesti, näyttävästi ja panostat ulkonäköösi. Lisäksi on ihailtavaa, että oot alkanut yrittäjäksi ja sitä kautta pystyt tekemään työtä, jossa kuvien perusteella olet loistava ja jota ilmiselvästi rakastat. Nuo edellä mainitsemani asiat ovat sellaisia, joita minä sinussa ihailen, tuntematta sinua sen enempää blogisi ulkopuolta. Tuossa on myös aikamoinen lista syistä, joista olla kateellinen. Minäkin varmaan olisin kateellinen, jos osaisin mutta kun on henkisesti niiiiiiiin paljon helpompaa vaan tykätä ja fanittaa ja nyt vihdoin tänne se myös kertoa :)
    Kaikkee kivaa tulevaan kesään!! Innolla odotan tulevan kesän asupostauksia!
    ♥llä Marika

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Marika, olipas ihana teksti! Vau vau vau.<3 En osaa muuta sanoa! Kiitos ja kaikkea ihanaa sinullekin :)

      Poista
  40. Mä oon jo pitkään ihmetellyt sitä ilmiötä, että miksi bloggaajista pitää puhua keskustelupalstoilla? Siis toki sen ymmärrän jos saa rakentavaa palautetta, mutta mitä rakentavaa siinä on jos toista vaikkapa suoranaisesti haukutaan? Ei yhtään mitään.
    Jotenkin tuntuu, että jotkut ihmiset ajattelee, että esim bloggaajista tai julkisuuden henkilöistä voi puhua pahaa vain sen takia kun pitää blogia tai on julkkis, asia kun ei mene niin. Blogin pitäminen ei automaattisesti tarkoita että blogia pitää ruotia erinäisillä keskustelupalstoilla. Mä veikkaan että aina näissä keskustelupalstan keskusteluissa on kyse niinkin tutusta asiasta kun kateus. Ja yleensä silloin kun ihminen on kateellinen alkaa myös haukkuminen, varmaan sen takia että siitä saa itselleen paremman olon, who knows.

    VastaaPoista
  41. Läski ? Sinä vai ? huoooh, ne mamit siel vauvapalstoil on niin saakelin katkeria lapsettomille, nuorille ja kauniille naisille ettei siinä ole mitään määrää. Esim Mungo-Annaahan sielä haukutaan RUMAKSI (hei sokea kamelikin näkee, ettei se muija ole rumaa koskaan nähnytkään). Ne on niin vittuuntuneita kun oma vartaloa ei kelpaa enää esitellä roikkunahkojen takia kenellekkään, joten purkavat huononitsetuntonsa muihin. AAA, bloggaajallehan saa sanoa mitä sylki suuhun tuo koska hän on itse laittanut kuvat nettiin ! Helvetti miettisivät jos mäkin menisin niitten lapsia arvostelemaan "Ompas ruma kersa, mäkin olin lapsena kauniimpi ja auton alle jäänyt sikakin on söpömpi".Samalla periaatteella voit siis kadullakin mennä ihmisiä haukkumaan, nehän itse kulkevat julkisilla paikoilla muitten nähtävänä. Oi vitsi mua kiukuttaa tollaset katkerat luuskat. Kai nyt jokainen saa käyttää niin lyhyttä hametta kuin haluaa ? Heidänkin kersat kulkee niin typerissä "Äidin oma raksupoksu mussukkahussukka" teksteillä varustetuissa paidoissa, että osa alkaa mennä jo mauttomuuden puolelle. JA SUURIMMAN OSAN kitisijän lapset juoksee sillä vitun Marimekon mekolla kakka-vaippa vilkkuen, ja nää samat mamit istuu Coffee Housessa tissit paljaana imettämässä, ja sekös vasta eroottista onkin, jopa niin eroottista, että jos olisin mies en varmaan enään ikinä näyn nähtyäni kykenisi peti puuhiin. Ja mitä kotka-äitien pukeutumiseen tulee niin se Viking Linen-mainos t-paita ja verkkarit yhdistettynä silmäpusseihin ja rasvalettiin onkin sitten todella tyylikästä ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :DDDD Apuva!! Oli naurussa pidättelemistä:D!!!

      Poista

Kiitos asiallisesta kommentistasi :)