perjantai 28. helmikuuta 2014

Outfit

 Todellinen viharakkaussuhde keltasen kanssa meinas johtaa siihen, etten pari viikkoa sitten otettuja kuvia halunnut julkistaa kun sillon asu olikin tyhmä, epäonnistunut, ja ennen kaikkea keltainen. Ja musta.
 Amppariasu.
No tyypillisen naisen moodswingit omaavana onnekkaana ihmisenä päädyin tänään selaamaan ei-julkaistuja asukuvia ja nytpäs tällä hetkellä asu näyttikin superkivalta. Jooeijooei. Naiset.
Ja arvatkaapa millainen taistojen tahto oli kun kielsin itseäni kirjottamasta otsikoksi "black and yellow black and yellow"…
(Jätin otsikon kirjottamisen viimiseks, jos vaikka en keksis mitään niin olis yks ehdokas..)
Noi pökät on varmaan viime kesän ostoksia. Kuten sanottu, viharakkaussuhde keltasen kanssa on niin häilyvä, että taispa housut päästä toistamiseen päälle. Enivei, joskos pikkuhiljaa taas pääsisin yli tosta keltasesta!

Alankin kohtapuolin taas paniikkipakkaamaan, kun huomenna aamulla lähdetään miekkosen kanssa kohti pääkaupunkiseutua ja mennään viettämään mun tulevia 20v synttäreitä, jotka siis on maanantaina. 
(Miks musta tuntuu, ettei mun synttärit koskaan oo silleen perjantaina tai lauantaina, että niitä oikeesti vois juhlistaa oikeena päivänä?)
Me aiotaan yöpyä eräässä hotellissa Helsingin ulkopuolella, palailen siihen sitten maanantaina postauksen parissa. Sunnuntaina aiomme suunnata sitten keskustaan pyörimään ja mulla onkin mielessä jo eräs synttärilahja "helpottamaan" ikäriisiäni. Mulla on ollut noita riisejä sitten aina 18 ikävuoden jälkeen, joku voi pitää sitä ihan naurettavana, mutta miten sen sais muka tosta noin lopetettuakaan vaikka kuinka haluisin? 

Tiesin tasan tarkkaan mitä haluan ja mistä sen ostan, mutta kappas kappas, luukusta tipahti eilen Stokkan kanta-asiakasetukupongit olipastaastosihelpposanakirjottaa, ja nyt en sitten ookkaan enää niin varma… Mitä jos päädyn tähän ja sitten löydänkin jotain kivempaa ja vielä alennuksien kera? Valinnanvaikeushan tässä nyt iskee. Kun shoppailukiintiö on täynnä  (LUE: tili tyhjä) niin suuntaamme anoppilaan käymään ennen kotiinpaluuta. Ei hullumman kuuloinen viikonloppu siis tiedossa. 
Kuten sanottu, vi ses maanantaina!


jenny.

torstai 27. helmikuuta 2014

Shopping haul!

 Piiiitkästä aikaa vähän ostoksista kuvia! Ja ei, ei tarvitse ottaa herneitä että oon taas päivässä shopannut näin paljon vaan tässä on viime vuoden puoleltakin osa. Ja mä koitin kovin muistaa ostospaikat, mutta antakaa anteeksi- ei kaikkea kykene muistamaan!
F21
Iiiihana kesämekko Asokselta
eBay
Viime vuonna kun hankein Ipadini tilasin siihen kinukeista jonkun lepardikuosisen 8 euron maksimilaatuisen "kuoret" tohon, mutta tovi sitten se ratkes liitoksistaan totaalisesti, joten pitkän pohdinnan jälkeen päätin laajentaa minun ja herra Korsin perhettä. Tilasin jenkeistä kyseisen kauneuden, ei jäänyt tulliin niin hinta oli oikeenkin miellyttävä. Huomasin myös, että toi muistuttaa hieman Chanelin erästä mielessä olevaa laukkua. Ehkä tän tuijottelu auttais ensi hätään...
Tää ei oo ostos mut hyvä täytekuva ja hyvä salaatti naaaam nam.
Asos.
Ööääööää… eBay?
Okei, yllä olevat käsikorut oli alennuksessa ja ihan törkeen makeet. Tilasin ne ihan tosta noin ja kotona aloin selaamaan tilauslistaa ja silmiini pisti "curvy bracelet set"- kohta. Anteeksi mi-tä?
Aloin selvittämään tätä, ja huomasin että Asoksella myydään "isojen tyttöjen" kokosia vaatteita, tyylikkäitä sellaisia. Mun mielestä upeeta, mutta hei, että kaulakorut ja käsikorutkin on erikseen ostettava jos on "kurvikas"? Toistan, anteeksi mi-tä? Missäköhän hiton kohtaan ihmisen pitäis tietää, että ahaa nyt mun pitääkin ostaa "curvy"koru? Huhheijjaa että meni näkökenttä punaseks taas.
Jatketaan.
F21
Maailman rumin paita joka oli jo niin ruma että se oli tilattava= Logiikka. eBay.
F21
Asos
VeroModa/Only
eBay
neva nou
Haha, en voinut olla julkasematta tätä kuvaa. Ripustin ton Forever21:n paidan tohon niin tää mun karvanen kuvausassistentti otti sitten myös henkivartijan roolin! Rupes tuijottamaan paitaa ja meni kyyryyn ja tärisi ja alkoi murista! Meidän pelottava Napoleon. En kestä.<3 (Täs kuvas me ollaan kuitenki jo kamuja.)
eBay
No mut täsä mää taas ole
öÖÄÄÖÖää
 Ja sit nää.. Ah materiaalionnellisuus taas täydessä huipussaan! Molemmat on RiverIsland-merkkisiä ja Asokselta tilattu ja voi moro. Varsinkin toi isompi oli yllätys, kuvittelin sen olevan paljon pienempi, ei ihan mun päässä tapahtuneet mitta-arviot olleet siis oikeessa ja hyvä niin. Tonne saan pakattua viikonlopun reissun meikit ja kultaseen shampoot sun muut! 
Huomenna lisää viikonlopun pikareissusta..



 jenny.


keskiviikko 26. helmikuuta 2014

1v !

Hyvää (eilistä) syntymäpäivää blogisein!

Muistan vuosi sitten, miten pähkäilin uskallanko tehdä tän nyt muka oikeesti? Perustaa blogin? 
Tiesin ja olin varautunut siihen, että nimettömän selkäsaunan ydinräjähdys säälittävineen haukkumisineen ja mollaamisineen tulee väistämättä tapahtumaan. Ihmiset sekoavat kuin päättömät kanat ja hyökkäävät tilaisuuden salliessa kimppuun kuin sika limppuun.
Kaikki oli tiedossa, sä et saa erottua (ainakaan Porissa:D) joukosta, ja jos kehtaat edes pitää blogia ja vielä kehtaat saada jotenkin  lukijoita, niin sekin on vaan säälistä, koska eihän täällä asuva kukaan voisi julkasta asu-tai ostoskuvia. Pelkästään blogin pitäminen riittää siihen, että saat vihamiehiä. Mitä näitä nyt on "ruma lehmä", "oot läski, "mitä vttua sekin jotain vtun muotiblogia pitää", "mikä se luulee olevansa", "se kirjottaa ittelleen noita kehuja"- lista jatkus ja jatkus jos vaan jaksas listata, tai jos oikeestaan kiinnostais.
Kaikki tämä jyskytti takaraivossa kun pähkäilin blogille nimeä, ulkoasua, kokonaisuutta. Mutta silti- mä painoin sitä nappulaa, joka toi tän mun blogini internetin villiin länteen. Enkä oo katunut sekuntiakaan. Päinvastoin.
Pitkin blogivuotta on tullut melkein 3000 kommenttia, sisälsi ne asiaa tai täyttä sitä itseään. Ihmiset on koittanut tyylilleen uskollisena alistaa ja haukkua, mutta harmikseen heidän on todettava, että vaikka kuinka ärsyttää, niin täällä ollaan. Ja mitä lopetusajatuksiini tulee, ne on ohi toistaiseksi. 
Eli toinen vuosi täältä tullaan!
Vaikka aina me bloggaajat jaksetaan marista niistä negakommenteista, helposti unohtuu positiiviset kommentit, joten nyt mun on mun nostettava malja teille, ne positiiviset, kannustavat, kehuvat, puolustavat, ihanat kommentit- kiitos kiitos kiitos, ilman teidän tsemppiä tätä blogia ei olis enää. Jatkossakin tuun kaipaamaan teidän positiivisia kommentteja ja rauhan ylläpitämiseksi täällä blogissa aion tästä lähtien suodattaa kovalla kädellä eräiden kitinäkommentteja. Ja jos siltä tuntuu, että haluaa purkaa sydäntään, on mulla sähköposti, ja facebook, minne on soveliampaa laittaa "negatiivinen palaute" ihan omalla nimellään. Kenenkään nimi ei väestörekisterikeskuksen mukaan Anonyymi, joten on ihan aikuismaista käytöstä ottaa omista sanomisistaan vastuu ja seistä niiden takana.
Ekoja asukuvia, joita löysi instagramista. Sieltä tuli ensimmäiset kyselyt blogin olemassaolosta.
Teidän kommentit, miten ootte saanut mun asuista tai töistä inspiraatiota on ihan priceless. Koska mä tosiaan perustin tän blogin ihan sellasena, "no mä nyt kokeilen jos joku sitä joskus lukis"- joten odotukset olivat alemmat. Kokeillaan nyt vähän, innostuisko kukaan, vai jääkö tää tälläseks tähdenlennoks. Vuosi on ollut yhtä tuskaa ymmärtää ihmisiä negatiivisten kommenttien takana ja samalla aivan ihanaa lukea kaikkea teidän myöskin minua inspiroivaa palautetta. Niistä on saanut voimaa jatkaa!
Koska blogin lukeminen ja kirjoittaminen on vuorovaikutusta, toivoisin, että pistätte älynystyrät toimintaan ja kirjotatte mulle ihan tajuttoman määrän erilaisia ehdotuksia blogiin! Erilaisia tutoriaaleja, videoita, kollaaseja, ostospostauksia? Parannettavaa? Toiveita?
 Antaa palaa.
Kun muutkin, niin miksen minäkin? Eliiii teen myös tällä viikolla kunhan kerkeän facebookkiin blogille oman sivuston, laitan siitä linkkiä kunhan se näkee päivänvalon. 
Vielä kiitos kaikille teille, jotka iloisin mielin jaksavat kerta toisensa jälkeen palata lukemaan mun juttuja<3


jenny.

maanantai 24. helmikuuta 2014

About friendships

Ystävänpäivä teki mut tavallaan surulliseksi. Se sai mut miettimään menneitä kaverisuhteita. Onhan noita 'pikakaveruuksia' nähty, en mä niitä sure enkä kadu. Mutta jostain syystä löysin eilen itseni selaamasta erään tärkeän entisen kaverini kuvia.
Uskon että monelle tulee yllätyksenä se kun sanon, etten oo oikeasti hirveän sosiaalinen. Joo, mä juttelen asiakkaiden kanssa parhaimmasssa tapauksessa 10 tuntia päivässä aivan eri ikäistenkin kanssa ja tuun loistavasti toimeen erilaisten ihmisten kanssa. Puhun paljon ja tykkään auttaa ja kuunnella toista hädässä, mutta mulla ei oo oikeestaan sellasta yhtä parasta kaveria, sellasta sydänystävää. 
On ollut. 
Tavallaan sellaseen ihmisen katoaminen sun elämästä saa aikaan sen, että jos se sun yli 10 vuotta paita-ja peppugombinaation muodostava toinen osapuoli voi tehdä sulle niin pahasti niin mitäpä sitten "hyvän päivän tutut" ei tekis. Sillon kun ihminen joka on suurinpiirtein ollut puolet sun identiteetistä, sellanen jonka kanssa ei tarvinnut edes sanaa vaihtaa ja tiesit toisen ajatukset tekee anteeksiantamattoman väärin, niin onhan se sellainen paikka kun pohja katoaa jalkojen alta. Tää tapahtui suurinpiirtein 3 vuotta sitten ja sanotaan näin, että aika kultaa muistot mutta vielä välilläkin havahdun siihen, että mietin yhteisiä hetkiä monien vuosien ajoilta. Ja mä tiedän, että tulee olemaan päivä jolloin kyseinen ihminen tulee mun oven taakse pyytämään anteeksiantoa ja sanoo mun olleen oikeessa koko ajan, mut mä en vaan tiedä, mitä siihen vastaisin. Kun sanotaan, että miehiä tulee ja menee, mutta ystävät on ja pysyy on kyllä ihan roskaa. 
Ainakin tässä tapauksessa.
Tietenkin mä olisin voinut sulattaa kaiken sen mitä tapahtui, mutta jossain mullakin menee raja.. Toisaalta ymmärrän, koska entisen ystäväni elämään sujahti miespuolinen narsisti. Tiedän kuinka helposti ihminen voi tulla sokeaksi narsistille. Vaikka toiselle sanot mitä tahansa, kotona odottaa se, joka aivopesee järjen sanat. Narsisteista voisin kertoa loputtomiin mutta siitä joskus toise.
 

Vaikka mä kuinka haluaisin kaivaa puhelimeni esille ja soittaa ko.ihmiselle, tiedän, että mun itsekunnioitus ei sitä salli tehdä, vaikka mieli sanoiskin muuta.
Oon oppinut kunnioittamaan itseäni siinä, että jos ihminen tekee mua kohtaan jotain loukkaavaa, tai jotain äärettömän törkeetä, ei pidä itse ikinä yhteyttä eikä ole aikaa mulle, en ala anelemaan vaan yksinkertaisesti mä vetäydyn, annan olla. Voisin luetella tästä seisomalta varmaan  5 kaverisuhdetta jotka päättyivät todella naurettavin syin. Ja ottakaa nyt huomioon etten mä ihan pienestä suutu, todellakaan, oon oppinu tuntemaan arvoni. Jos alkaisin kertoa tapauksista sen tarkemmin loppuis teiltäkin usko ihmisiin ja tätä samaa postausta luettaisiin vielä talvella 2017. 
Viime vuonna tein ehkä elämäni parhaimpia päätöksiä ja poistin elämästäni turhaa energiaa vieviä ihmisiä. Ihmisiä, jotka katsoivat toisia alaspäin, ihmisiä, jotka valehtelivat silmät päästään monet kerrat, ihmisiä, jotka esittivät monta vuotta jotain sellasta mitä eivät olleet. 
Aika sairasta,eikö?
Miks mä kaipaisin elämääni ihmisiä, jotka imevät jokaisen asian susta ja levittävät koko kylälle pönkittääkseensä omaa kermastatustaan kylän ihailtuimpana gossip girlinä. Tai kääntävät takkiaan minkä kerkeävät miellyttääkseen kaikkia haalimiaan kavereitaan. Missä mahtaa olla ihmisten käytöstavat tai kunnon kasvatus? On vaan asioita, mitä toiselle sykkivän pulssin omistavalle ihmiselle ei tehdä.
Elin ennen sellaisessa ajatusmaailmassa, että ekan kerta kun sanoo jotain asioita mitä ei pitäisi, on totaalinen vahinko. Toisen kerran pystyi vielä laittamaan ison suun syyksi. Kolmannella kerralla ihminen tekee sen tietoisesti.  Kolmannen pykälän jälkeen mulla ei ole enään mitää asiaa ihmiselle. Tai sillon ei ollut. 
Nykyään luottamus on melkein kuin giljotiini, kerrasta poikki. Vanhemmiten olen oppinut, että omista salaisista asioista kannattaa olla hiljaa, ja olla skeptinen ihmisiä kohtaan. Koskaan ei saa luottaa kenenkään. On helppo rakentaa suojakuori, ja olla ihan yksinkin. Onneks mä olen ihminen, joka on aina viihtynyt ja joka viihtyy edelleen yksin, kuin isossakin porukassa. Mua vois tavallaan kutsua yksinäiseksi erakoksi. Viihdyn isossa porukassa yhtä hyvin kuin kahdestaan jonkun kanssa, tai kun olen yksin. Mulla ei oo koskaan ollut sellasta pakonomaista tapaa haalia kavereita ympärilleen, vaan mä olen tyytyväinen tähän kouralliseen- laatu korvaa määrän, eiks niin oo tapana sanoa. 
Kuitenkin kaikki kokemukset ja selkäänpuukottamiset (ämmien kaksnaamaisuudesta en lähde ees kirjottamaan..) on tehneet pysyviä tuhojaan. Sytyn todella hitaasti uusille ihmisille, vaikka sisimmissäni oon räjähtämäisilläni jos oon löytänyt tollaseen tyypin jonka kanssa mätsää niin hyvin että alta pois. Mutta mä en vaan sitä näytä. Menee pitkän tovin ennenkun päästän oikeesti ihon alle. Mä puhun asioistani asiakkaille ja puolitutuille- mutta vaan sellasia asioita, ettei mun päätä hetkauta se, jos ihminen on kokenut tarpeekseen mennä eteenpäin asian raportoimaan.
Mä halusin joskus olla "sosiaalisempi". Kävin paikoissa, joissa mua ei niin kiinnostanut käydä, olin ihmisten kanssa, jotka tekivät jatkuvasti jotain paskaa pään menoksi, jotka luulivat olevansa 'sitä jotain'. Kuljin siinä talutushihnassa, minkä sain katkastua viiden vuoden jälkeen ja surulla katson vierestä, miten monet muutkin ovat langenneet samaan ansaan. Nuorempana oli niin tottunut ympärillä olevaan draamaan tiettyjen ihmisten ansiosta, että nyt on vaan kiitollinen itselleen, että teki aikoinaan sellaisia valintoja, jotka sillon tuntuivat vaikeilta ja vääriltä, totean nyt tehneeni oikean valinnan ja taputan itseäni olkapäälle. Enkä mä sano, mäkin olen tehnyt paljon virheitä ja tuun varmasti jatkossa tekemäänkin. Kukaan tässä maailmankaukkeudessa ei oo eikä tuu olemaan täydellinen, joten siihen on turha lähteä pyrkimäänkään. Myöskin ihmisten erilaisuus ja luonteenpiirteet, ajatusmaailmojen ja mielipiteiden eroavaisuudet, kasvatus ja käytöstavat on otettava huomioon- lopputuloksen summana on se, että kaikkien kanssa ei vaan voi tulla toimeen, eikä missään tapauksessa tarvikaan. 
No, tämän avautumisen jälkeen täytyy vaan taas muistaa yrittää olla joka päivä parempi ihminen ja olla tyytyväinen ihanista ihmisistä elämässä! 
jenny.

lauantai 22. helmikuuta 2014

Perjantai tuunausta

 Mitä muutakaan sitä perjantai-illalla tekiskään kun Siljan kanssa tuunais bleisereitä? 
Idea lähti siitä, kun oltiin jokunen aika sitten kaupungilla pyörähtämässä ja löydettiin ihana merihenkinen bleiseri hennesiltä, mutta minä en suostunut maksamaan niin paljoa valkosesta bleiseristä mikä erosi toisesta vaan nappiensa takia. Ja tietty ehdottomaksi nounouksi teki se, että ne napit oli hopeat. Molempien kultasuonet huusivat kunnon kultarihkamaa, joten bleiserit jäi kauppaan ja minä sukelsin eBayn nappivalikoimaan. Ei mennyt kauaa kun löytyi nämä kaunokaiset tuomaan kunnon meri(mies)henkeä ja hintaa taisi olla 40 napilla jonkun 5-6 euroa? Sitten vaan vanha rätti kaapista ja tuunaus alkakoon..
Kyllähän siinä piti ihan inan verran ottaa herkkuja, olihan kello ilta seiska, eli melkein oli lauantai- eli melkein oli herkkupäivä. (Onneks söin eilen muutaman macaronin sillä tänään ei oo herkut maistunut syystä että mikä-mua-vaivaa?!!) Me Siljan kanssa keksittiin ihan uudet maut noille supersuloisille herkkupalloille, sillä ei kauheen häävejä ollut loppujen lopuks..
..Mut on ne silti niin söpöjä
Tuli pieni tänka på- hetki kun tajusin, että eihän mulla mitään neuloja ole. Kunnes löysin hammastikun paksuisen neulan ja ei muutakun hommiin. Siljalla oli mukanaan täysin vahingossa sellanen hmm.. normaali ohut neula ja toi nainen tikkas noita nappeja niin nopeeta kiinni, että alta pois. Mulla tais olla kaks laitettu paikoilleen kun Silja napittaa seittemättä..
Siljan musta bleiseri on kyllä nyt saanut jonkun damagen tässä kuvassa?! :D Heti kun lataan tän kuvan tänne niin sitä tulee tollanen puuro...
Ja siinä oli sitten yli tunnin uurastuksen tulos. Mä vedin takin päälle niin tuolta hihansuusta lentää nappi samalla kun sanon Siljalle että kauankohan menee kun mun viritykset pettää alta.. Ja ja.. 
Kuvia ei otettu noista päällä siksi, että.. Mun rakas koirani, toi valkonen räkäsilmä oli mennyt ja merkannut ton valkosen omakseen. Oli muuten todella, todella, todella ihanaa tuunata pissankeltasta bleiseriä. Enivei, sitten Siljan bleiseri oli oman koiransa valkosissa karvoissa. Ja sitten vielä kolmas syy, mulle tuli soitto liikkeen tytöiltä, että meidän myöhäset tai aikaset (miten haluu vaan ajatella) pikkujoulut on NYT. 
Klo 20, onks nää niitä extempore-reissuja sitten?
 Ei muutaku jatketukka päähän, supernopea laittautuminen, pienisuuri asukriisi ja vähän jälkeen ysin oltiinkin tukikohdassa perillä. Ja eipä oo illasta mitään sen kummempia kuvia, eikä oikeestaan mitään kommentoitavaa...
Avaan tota ylävasen kulman kuvaa: Wrecking balls and a stick.. Ei oikeestaan hajuakaan mikä juttu tää oli
 Tähän kollaasiin onkin sitten hyvä lopettaa kirjottelu, tai samantien vaikka ittenikin.. Tän päivän outfit olis kyllä ikuistettavissa: fleecetakki päällä, tukka likasena nutturalla, sormenjälkiset silmäklasit ja olo sellanen kun olis lotossa just voittanu.


jenny.