maanantai 16. syyskuuta 2013

A poncho lover

 Mun piti kirjottaa tänään jotain hauskaa, erilaista, oikeen ajatuksella toteutettua ulosantia. No, eipä se oikeen nyt onnistunutkaan niin kun kuvittelin. Kiitos sikapitkän duunipäivän ja sen batterytölkkien määrän. Vielä pitäs jaksaa! 
Tosin nyt on sellainen fiilis, että nukuttas, mutta pakko silti tehdä jotain tarpeellista, kuten tälleen lomalle lähtevän vois kuvitella tekevän mm.pakkaamista ja passien etsimistä, mutta.. Mun tarpeelliset on tällä hetkellä se, että laitan niittejä kiinni bleiseriin, jota en ikinä käytä,  mutta kuvittelen, että annan sille uuden elämän ja uuden mahdollisuuden, joskos sen ulkonäkö miellyttäis enemmän meikäläisen silmää. 
Vähäisen vapaa-ajan maksimaallista hyödyntämistä, hyvä blondi.

Nyt kun kattelee ikkunasta ulos, onhan se vaan todettava, että on se syksy nyt vaan jo täällä, eikä sillä se on hyvä asia kahdesta syystä.
1: Ei ketuttais lähteä maksettuun reissuun jos Suomessa olisi lämmintä ja aurinko paistais, eli vettä ja synkkyyttä, syysmyrskyjä ja loskaa, mä odottelen!!
2: Saa käyttää paljon vaatteita, vaikkakin kesän jälkeen menee aina tovi, että pääsee siihen pukeutumisrytmiin.. ensin pitkät kalsarit, sitten leggarit, villahousut, toppahousut jne. 
Kerrospukeutuminenhan on aina kuulemman mukaan IN. Kun taas kesällä riittää, että heität maksimekon tai shortsit päälle. Onneks meikä pakenee pariks viikoks vielä karkuun tota kerrospukeutumista. Anteeksi hehkutukseni, pakko hehkuttaa kun vuoden eka ja vika loma pidetään nyt ihan pian. Ah. Pääsee eroon stressistä, ja ennen kaikkea rahoistaan ja kaiken lisäksi vielä kalpeudesta. 
Käy.


jenny.
(ps. En oikeesti käytä pitkiä kalsareita sitten...)


4 kommenttia:

  1. Ihanan hempeän värinen toi poncho ! Jotenkin hirmuisen raikkaan oloinen, ja piristää varmasti montaa muuten niin tummaa syksyistä asua (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun näin ton ponchon niin eipä muuta kun rätti kainaloon ja kassalle. Se on kiva kun on tosiaan tota väriä, muttei liikaa:)

      Poista
  2. Mahtavat värit asussa!

    VastaaPoista

Kiitos asiallisesta kommentistasi :)