sunnuntai 11. elokuuta 2013

Black and yellow black and yellow black and yellow

 Jep, saatoin hieman vetää yli ton otsikon kanssa, mut no can do, sunnuntai yö kun on, eikä väsytä vaan ryven stressin kourissa. Miksei kukaan muistuttanut, että lomalle lähteminen on näin rangaistavan rankkaa?! Pitää suunnitella tota ja tätä, tehdä budjetointia, järkeillä lentoaikaa ja lentoyhtiötä, valuuttaa, aikaeroja blaablaa, ketä lähtee, ja ensinnäkin MINNE lähtee. Sain teiltä palautetta että Barcelona olisi hieno paikka, mutta muutaman tunnin tuskailtuani päädyin siihen, ettei ole järkeä lähteä sinne niin pitkäksi aikaa kuin 2 viikkoa. Sen mitä luin netistä ja kaikkia palautteita, sai mut vähän vierastamaan kun kaikki puhui siitä "pidennetty viikonloppulomana". Sit mä ajattelin, et joo, mut ei. Tai joo, mut ei. Tällä kertaa se on ehkä ei. Kyllä mä sinnekin vielä menen, trust me! 
Mutta kyllä mä lomaltani kaipaan sitä, että on meri lähellä ja hotellin pihassa kunnon arskanottomesta ja kunnon allas, eikä mikään pikku pikku pisulaari, joka muka on "koko hotellin käytössä oleva allas"- joo, jos sä haluat olla selkä selkää vasten jonkun toisen kanssa. 
Niin sanotusti; kuin sillit suolassa.
 No mutta lopputuloksena kaikesta tästä päänhakkaamisesta on yksi matka harkinnassa, ilmotan kyllä kun se on satavarma minne mennään. Tarkoituksena on lähteä jälleen samalla kokoonpanolla: minä ja mies, mummu ja pappa. Vanhukset onkin käynyt kyseisessä paikassa jo satakuuskyt kertaa, joten ne saa toimia eräänlaisina matkaoppaina. He ovat viikon ja lähtevät sitten. Me jatketaan löhöilyä sitten vielä toinen viikko. Oltiin viime vuonnakin niiden kanssa samalla kuviolla: eka yhdessä ja sitten soronoo loppulomaksi. En vaan voinut olla kieltäytymättä kun pappa puolen-maailmaa-matkustaneena sanoi, että meidän Rodoksen reissu oli yksi parhaimmista hänen reissuistaan. Pienin asioin saa toiset onnelliseksi, niin miksei! 

Ja asiasta kuudenteen, tässä on yksi hyvä vastaus siihen, kun moni kysyy, miten jaksan työtäni päivästä toiseen. Hyvänä esimerkkinä toimii niin rakas äitini: "syön kynsiäni kun on tylsää tai kun katon telkkaria..Tai kun oon tietokoneella ja ja ja.." sai kyntensä tänään kuntoon. 
Kauniit kädet on jokaisen mahdollisuus.

 jenny.

14 kommenttia:

  1. En käytä keltaista itse melkei koskaan, mutta tuollaisina yksityiskohtina se näyttää ihan erittäin hyvälle!=)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keltanen on mulle kanssa aika vieras väri mut välillä sitä tulee pidettyä:)

      Poista
  2. Ihanat kynnet! :) ja tykkään niin tosta paidasta!

    http://crushonfash-style.blogspot.fi

    VastaaPoista
  3. Moikka! Missä kaikkialla pappasi on ollut ? Paljasta vähän minneppäin suunnittelette lähtevänne! Matkapostausta innokkaasti odottaen! Itse kun ei nyt pääse reissuun:(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en ees tiedä missä kaikkialla pappa on viilettänyt. Aina kun kysyn jostain paikasta niin "joo, me oltiin mummun kanssa siellä 20 vuotta sitten";D Haha, paljastan sen verran, että etelään!;D

      Poista
  4. Toisin sanoen Barcelona oli liian kallis kohde teille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan, niinhän tossa lukikin?:) Koetappa lukea uudestaan oikeen vaikkapa ajatuksella. Kuinkas sun lomas?:)

      Poista
  5. Voi moro ano. Kateelliset huutelee. Itekin oon kade kyl! Ps. Mahtavat asukokonaisuus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kato kun ei mitään muuta voinu sanoo. Pidän kuitenkin sen loman kerran vuodessa, niin kuinkahan paljon mä sillon pihtailen? On jännä kun on ihmisiä, kun "tietää" asioita vaikka silmien eessä olis ihan mustaa valkosella miten asiat on:D Mutta hei kiitos sulle:)

      Poista
  6. Miks vastaat aina niin vittumaisella tavalla kaikille?:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehen, en todellakaan kaikille:) Kannattaa mennä lukemaan http://challengethefashion.blogspot.fi/2013/07/disappointed.html ja sitten vasta tulla sanomaan, että mä vastaan _kaikille_ vittumaisesti.

      Poista

Kiitos asiallisesta kommentistasi :)