torstai 16. toukokuuta 2013

Rosé lové

 Siel on kesä.<3
Ulkon on ihanaa. Puut ja maa vihertää (pian), nokka vuotaa ja silmät kutisee, kurkku turpoo, sukat jää vaatekaappiin. Jaksaa tehdä asioita paljon enemmän nyt. Esimerkiksi talvella klo 20 on jo "myöhä", mutta tälleen kesällä sama aika on vasta alkuiltaa. Onko oikeesti parempaa, kun nukkua ikkuna auki (=flunsssa) ja haistaa sen kesän (=siitepölyn.) Niinkun mä sanoin, kaksi peittoa kesät talvet. 

Ja parasta on tietenkin se, että tuhatkerroksinen pukeutuminen on ainakin 2 kuukautta korvattuna hameisiin, shortseihin, mekkoihin. Uggit vaihtuu avokkaisiin, sandaaleihin ja balleriinoihin. Pakkelikerros vähenee, ruskettuu. Kuoriutuu kun uus ihminen, kun kesä tulee. Alkaa oikeesti näyttää ihmiseltä. Kolmen vaatekerroksen, pipon, huivin, neuleiden, pitkien kalsarien alta ihan oikeesti löytyy ihminen. 
Mä otin tänään aurinkoa. Tunnin. Illalla kuudelta. Olin ihan fiiliksissä, jeejee, rusketusrajat. Sitten kun menin sisälle, niin ne rajat katos. Mut naamas huomas sen, että oli oltu auringon kanssa tekemisissä. Ei se hymy, vaan ne punertavat poskipäät ja rutto niissä, silmien alla, nenänvarressa. 
Ihanaa. Pisamat.
Odottelinkin jo mun pehmeetä pakettia saapuvaksi. Tänään se tuli. Toi hame, mekko, mikä lie kumpi onkaan, on ehkä tän kesän juttu. Rakkautta ensisilmäyksellä. Taas kerran, mutta onneks mulla rakkautta riittää. 
Näköjään..
Tui tui tuittutukka.....


 jenny.





14 kommenttia:

  1. Iiiiihana mekko!!!! Mistä se on!! <3

    VastaaPoista
  2. Mistäs kaunis mekko on kotoisin? :)

    VastaaPoista
  3. Ei millään pahalla mut tokaviimisessä kuvassa on hieman liikaa seksiä.....ja mekko ei näyttäis yömekolta eri asusteiden kanssa, ehkä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. .... :DDD Joo, seksiäpä hyvinkin. Eiku.. Eri asusteiden? Mitä asusteita sä tossa näet?=D korkkarit ja laukku saa mekon näyttämään yömekolta? En sit tiedä millasia yömekkoja sulla on.:)

      Poista
  4. en voi sanoa susta ja sun blogista ku yhden sanan: IHANA! rakastuin blogiis ensisilmäyksellä :') tykkään sun tyylistäs ja oot muutenkin tosi kaunis nainen, ja sulla on vielä täydellinen kroppakin, sopivan kurvikas! jään innolla seuraamaan blogias :) vaikutat muutenkin tosi mielenkiintoiselta ihmiseltä, etkä ollenkaan ylimieliseltä niinkun monet bloggaajat vaan tosi mukavalta.

    VastaaPoista
  5. Jaksaiksiks linkita ton mekon sivun ebayst? :) muistaks mitä sillä oli postikuluineen hintaa? Oon ettiny tosi kauan ton tyylistä mekkoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. toi oli ehkä jonkun 30e kaikkineen mutta se oli viiminen :( kokeile hakea jollain "white rose dress" haulla jos löytys toiselta myyjältä!

      Poista
  6. Vau, tosi ihana mekko ja kengät :)
    Itseänikin naurattaa entisenä porilaisena joidenkin ilkeät kommentit tänne sun blogiin.. mutta kivasti kirjoitat, tätä on mukava lukea :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitän!!:) Jep, joskus on vaan vaikea ymmärtää.. No mutta kato, elämäänsä sisältöä jostain pitää repiä;)

      Poista

Kiitos asiallisesta kommentistasi :)