tiistai 7. toukokuuta 2013

Dresses and challenges

 Sain haastikset Annilta ja Marikalta, eli tän 11 faktan ja 11 vastauksen jutun. Pidemmittä puheitta, aloitetaaaaaaan!


1. Oon tuijottanu näyttöä jo 9 minuutia, tuloksetta. Okei, näppäilin mä noi numerot tohon. (Kahdesti..)

2. Jos voisin listiä ihmisiä ilman seuraamuksia, oisin syyllistynyt sellaiseeseen jo monesti. Toistaiseksi mietin vain mielessäni miten poistaisin kyseisen ihmisen pois maailmankartalta.

3. Ärsyynnyn usein, mutta mun suututtamiseen pitää a) osata vedellä vääristä naruista tai b) jatkaa ärsyttämistä kauan. Mitkä asiat saavat mut kiihtymään nollasta sataan on ihmiset, jotka haukkuvat jotain ihmistä, ja seuraavaksi huomaat heidän hengailevan. Epälojaalit ihmiset. Ihmiset, joiden peruskäytöstavat ovat aivan väärällään. Ihmiset, jotka ajattelet vain itseään ja omaa etuaan, ja vaihtaakin kavereita kuin sukkia. Perusnegatiiviset ihmiset, jotka arvostelevat muita, vaikka ei ole mitään varaa sitä tehdä. Idiootit, hyväksikäyttäjät, valehtelijat yms, kuuluvat samaan "bensaa liekkeihin"- kategoriaan.

4. Ja piru vie, ihmiset jotka esittävät kaiken olevan aina hyvin. Elämä on ihanaa, kaikki on niin vaaleenpunasta ja jeejee, ihanaa ihanaa. Tekopirteys ja kulissit, nooo way. Jos mulla kasvaa mötikkä ottassa niin ei mulla oo energiaa alkaa vetämään mitään showta.
5. Moni nähdessään mun kenkäkokoelman kysyy mun addiktion vakavuudesta. Johon mä vastaan tiedostavani ongelman, olen addikti. Eihän riippuvaisuus sillon oo ongelma, jos sen myöntää?

6. Oon oppinu, että jos jonkun ihmisen kanssa menee välit, niin ei ne muistot katoa mihinkään. Mutta niiden yhteisien kokemuksien ja hetkien takia ei voi antaa kaikkea anteeksi ja ns.elää muistoissa. Vaan jatkaa eteenpäin.

7. Haluun käydä joskus Malediiveillä, Kapkaupungissa ja Balilla.

8. Myötähäpeä, paras häpeä.

9. Rakastan järjestää kaikkea. Tosin stressaan ja saan aikaseks aika myöhään vasta, mutta toisaalta jos alkaisin suunnitteleen ajoissa, en jaksais odottaa. Kotibileet on parhaita. (Jos ihmiset ei lähtis baariin ja pukeutuis teeman mukaan. Ja kiittäis bileistä.)

10. Odotan lottovoittoa joka viikonloppu innoissani, vaikka petyn joka kerta. En oo koskaan lotonnut.

11. Oon ehkä huonoin ihminen myymään vaatteitani pois. Koska sitten jos jokin vaate, mitä en oo syystä tai toisesta pitänyt, onkin myyty kun saan inspiksen sitä käyttää, niin se ketutuksen määrä on sanoinkuvailematonta. Parempi siis hamstrata.

Annin kysymykset.

1.Mitä elämänarvoja pidät tärkeinä?

Oikeudenmukaisuutta, rehellisyyttä, lojaalisuutta.


2.Mitä pelkäät elämässä eniten? 


Läheisten menettämistä.


3.Mistä unelmoit? 


Voi, niitä on niin paljon.. Realistisemmasta päästä jos alotetaan, niin menestyä ja pärjätä elämässä.


4.Missä näet itsesi 10 vuoden kuluttua? 


Mä vihaan näitä kysymyksiä! Oon ensinnäkin 10v päästä niin vanha jo että ajatuskin saa kylmät väreet aikaseks. Ehkä oon kylmä itsekeskeinen uranainen, tai sitten lökärimamma, kainalossa kaksoset.

5.Paheesi? 


Tsatsiki, pollyt, hedelmälihallinen mehu, valkosipuli, Pepsi Max. Kylmänä.


6.Keräätkö jotakin? 


Kynsiglittereitä, kenkiä, vaatteita. Joskus keräsin pyyhekumeja ja huulirasvoja. (Ala-asteella.)


7.Jos saisit toteuttaa kolme toivomusta,mitkä ne olisivat? 


Kaikki yhteiskunnan viat korjattaisiin, tasa-arvo kaikissa osa-alueissa. Mopoautot pois liikenteestä.


8.Omaatko jonkun taidon josta olet ylpeä? 


Jaaaaa.. No jos tosta sanojen nurinpäin lukemisesta voi olla ylpeä niin let's be:D osaan mä ratsastaaki. Ja oon hyvä työssäni.


9.Haluaisitko muuttaa itsessäsi jotakin?


Kukapa ei haluis! Pinnallisia puolia ajatellen, perus rasvaimu, nenän suoristus, hyvä näkö. Ylähuuleen täytettä. Kamalaa.Luonteessa voisin lahjottaa temperamenttisuuttani jollekin halukkaalle, itsepäisyyttä ois jaossa kanssa. Tilalle voisin ottaa vähän lämpöä ja stressinsietokykyä. 


10.Millä tavoin rentoudut? 


Hyvä ruoka, Greyn Anatomia, vaakataso.


11.Mikä saa sinut hyvälle tuulelle? 

Yllärit, mitä en koskaan saa. Uudet vaatteet. Ja kengät luonnollisesti. Niin, ja hyvä ruoka tietenkin. Onnistuminen ja kehut työssäni. Koirat. Perhe. Kaverit. Aidosti iloiset ja mielenkiintoiset ihmiset. Kesä. Shoppailu. Matkustelu. Aurinko. Niklas.
Marikan kysymykset. 

1. Lempinimet ja mistä ne on peräisin?
Nunnu, Nynny, Jepu. Ilmeisesti olen lapsena itseäni noin kutsunut, kuulemma. Ja vihainen Pikku-Myy on kanssa ollut vastaus mun nimen utelemiseen. Ja sitten tietty se perusärsyttävä sukunimellä kutsuminen!


2. Paras tapa viettää loma?
Ruokaa, juomaa, hyvä seura, shoppailua, lämpöä, aurinkoa, aivot narikkaan ja visa vinkumaan.

3. Biisi, josta tulee kesä mieleen?
Mun on pakko tää sanoa, vaikka mua ketuttaa se äärettömän paljon. No se Mikä kesä. Jäätävä rallatusbiisi. Jää ihan vaan vähän päähän soimaan.

4. Jos olisit eläin, mikä eläin olisit? Miksi?
Laiskiainen. No miksköhän. Taai sitten panda. Olisin söpö ja vaarallinen.

5. Mitä haluaisit harrastaa?
Tennistä ja ratsastusta vieläkin.

6. Lempijäätelö?
Nougat! Tai vanilija.

7. Minkälaisessa kodissa haluaisit asua?
Avaraa, isot ikkunat, paljon valoa, siisti sisustus, iso talo, iso piha. Mutta kuitenkin kodikas.

8. Lempiruoka?
Mäkkärin kanawrap kiukkupäivänä, äitin tekemä kana ja ranskalaiset, amarillon hamppari. Niin, riisi ja kanakin.

9. Kuka julkkis olisit?
Beyoncé, tai Christina Aquilera. Tai Simon Cowell.

10.Yleisin sana päivän aikana?
"laita kädet vaan uuniin"

11. Matti Nykänen vai Tauski?
Marika mitä hel.. 
Ricky Martin.


 Mä en yksinkertasesti jaksa alkaa haastamaan ketään erikseen, vaan kaikki jotka haluavat tehdä tän mun tekemän haasteen niin saa tehdä. Ja pitääkin! On meinaan sen verta mielikuvituksellisia kysymyksiä.. 
Eiku.

1. Asia, mitä ilman et voisi elää?
2. Hauskin muistosi?
3. Parhain sijoituksesi/ostoksesi?
4. Mitä kadut?
5. Mottosi?
6. Muistorikkain biisi?
7. Millainen oli ensirakkautesi?
8. Raha vai rakkaus? Miksi?
9. Epärealistisin unelmasi?
10. Lapsuuden haaveammatti?
11. Fobiasi?


 Jenny.

8 kommenttia:

  1. Todella harmillista kun kirjottelet niin harvoin ja muidenkaan kommentteja ei näy edes kolmen päivän jälkeen :/ menee innostus lukea.....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pahoitteluni, nyt on ollut rempan ja töiden takia aika kiireistä. Ja noista kommenteista, tähän postaukseen ei oo jostain syystä tullut muita kun sun kommenttis ni ei oo voinu mitään julkistaakaan. :(

      Poista
  2. Toi oli hyvä; "laita kädet uuniin". Hetki meni ennenkun tajusin :D

    VastaaPoista
  3. mistä oot ostanu ton ekan mekon? todella kivan näkönen! ja olis postausidea sulle, VIDEOPOSTAUS!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enpäs muista yhtään... :/ Videopostausta saadaan odottaa kyllä tovi, en osaa olla luonteva kameran edessä;D

      Poista

Kiitos asiallisesta kommentistasi :)